Mikä on ympäristön hinta?

Kirjoittanut: Ympäristödialogeja | 21 toukokuun, 2018 | Kategoriassa: Ympäristödialogeja

Kevään viimeinen Ympäristödialogeja-keskustelu käsitteli luonnon arvottamiseen liittyviä kysymyksiä erityisesti taloustieteen näkökulmasta. Pitäisikö ympäristöhaitoille asettaa hintalappu? Taipuuko luonto talouden mittareihin?

Kuuntele koko keskustelu podcastina tästä tai katso keskustelu tallenteena YouTubesta.

 

Keskustelemassa olivat taloustieteen professori Sixten Korkman, ympäristöneuvos Marina von Weissenberg ympäristöministeriöstä ja Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen ylijohtaja Anni Huhtala. Keskustelun fasilitoi toimittaja Peter Buchert Hufvudstadsbladetista.

Ympäristöasiat taloustieteen keskiössä

Luonnonvaroja käytetään talouden ja hyvinvoinnin kasvattamiseksi lyhyellä aikavälillä, mutta pitkällä aikavälillä niiden hupeneminen aiheuttaa vakavia ongelmia kaikkialla maailmassa. Olemme kaikki tietoisia siitä, että toimintamme edistää ilmastonmuutosta ja luonnonvarojen köyhtymistä. Mitä asialle voisi tehdä? Peter Buchert aloitti keskustelun kysymällä panelisteilta, mitä luonto heille merkitsee.

Taloustieteessä ympäristöasiat ovat nousseet kiinnostuksen kohteeksi melko myöhään, totesi Sixten Korkman.

“Itse olen myöhäisherännäinen ilmasto- ja ympäristöpolitiikassa. Minua nuoremmat ovat saaneet sen agendalle. Aikaisemmin ympäristö oli taloustieteessä sivujuonne, mutta nyt se on ekonomistien kiinnostuksen keskiössä.”

Samaa mieltä oli ympäristö- ja luonnonvarataloustieteeseen erikoistunut VATTin Anni Huhtala.

“Olin opiskeluaikoinani kansantaloustieteilijöiden joukossa outolintu, kun ympäristöasiat kiinnostivat. Sittemmin ne on alettu ottaa tosissaan.”

Marina von Weissenberg miettii työssään ympäristöministeriössä päivittäin luonnon monimuotoisuuteen liittyviä asioita. Luonto on hänelle tärkeä myös oman hyvinvoinnin kannalta.

“Luonto on paras stressin ehkäisijä.”

Kuka maksaa, kun luonto kärsii?

Peter Buchert heitti panelisteille kysymyksen siitä, miten ympäristöongelmat ja päästöjen vaikutukset saataisiin osaksi kansantalouden tilinpitoa. Universaali ajatus siitä, että saastuttaja maksaa, herättää paljon kysymyksiä: miten ja kenelle saastuttaminen korvataan? Ympäristön saastuttamista vastaan on asetettu myös kieltoja, josta hallituksen kivihiilen kieltolaki on viimeisin esimerkki.

Taloustieteilijät eivät pidä täyskieltoja tai pakkoja toimivina. Halvempaa olisi asettaa sanktioita niille, jotka eivät toimi ekologisesti. Lisäksi yhden energiamuodon kieltäminen tarkoittaa, että se korvataan toisella. Tämä ei ole välttämättä hyvä asia.

“Jos kivihiili korvataan turpeella, ei se ole ympäristön kannalta hyvä teko. Taustalla voi olla muitakin kuin puhtaita motiiveja”, muistutti Sixten Korkman.

Marina von Weissenberg nosti keskusteluun ympäristötilinpidon, jossa normaaliin kansantalouden laskentaan yhdistetään ympäristöön liittyvät vaikutukset. Näiden määritteleminen on kuitenkin hankalaa.

“Luonnon monimuotoisuus ei ole helppo konsepti, se on niin erilaista eri paikoissa.”

Anni Huhtala oli samaa mieltä. Päästöjen kautta ajatteleminen on tehokkaampaa, sillä niiden aiheuttajat on helpompi tunnistaa.

“Kun pohditaan ohjauskeinoja, mietitään, mitkä sektorit tuottavat päästöjä ja mihin voi sääntelyllä vaikuttaa.”

Sixten Korkman huomautti, että bruttokansantuotteeseen liittyy ennalta paljon ongelmia. Luonnon monimuotoisuuden yhdistäminen BKT:hen ei siis olisi kestävä ratkaisu.

“Tärkeämpää on miettiä, kuinka saamme generoitua poliittista tahtoa tämän ongelman ratkaisemiseksi.”

Raha ratkaisee

Peter Buchert otti keskusteluun mukaan kuluttajien aiheuttamien ympäristöhaittojen kompensoimisen. Mistä tiedämme, että veroeuromme ohjataan luonnolle aiheuttamamme haitan kompensoimiseen?

Anni Huhtalan mielestä haittavero pitäisi ottaa mukaan minkä tahansa sektorin tuotantoon mahdollisimman varhaisessa vaiheessa. Yksittäinen vero, kuten polttoainevero, ei ole näyttänyt estävän auton ostamista, mutta kun sanktio on kertynyt koko tuotantoketjun ajalta, kynnys käyttää epäekologisia tuotantokeinoja voi olla suurempi.

“Kun asioille määritellään hinta, sen tulisi olla suhteessa niiden aiheuttaman haitan arvoon. Tässä törmätään kuitenkin poliittiseen vaikeuteen. Sektori kärsisi, se olisi altis kansainväliselle kilpailulle ja kustannukset kohdistuisivat kotitalouksiin. Tarvitaan siis poliittista tahtoa.”

Marina von Weissenbergia ihmetytti, miksi ympäristön kannalta hyvien valintojen tekeminen maksaa kuluttajalle enemmän kuin huonojen.

“Jos ostaa lihaa, joka on ympäristön kannalta suuri saastuttaja, hinnan pitäisi olla korkeampi. Mitkä ovat ne insentiivit, joiden avulla ostaisimme kuluttajina paremmin?”

Sixten Korkmanin mukaan ekonomistit liputtavat hintamekanismien puolesta ohjauskeinona. Hintojen ohjaaminen kannustaisi ympäristöystävällisemmän teknologian käyttöön, mutta niin ei kuitenkaan jostain syystä tehdä.

“Vaikutukset tulevat viiveellä. Tähän liittyy paljon epävarmuutta, joita eri tahoja edustavat lobbarit voivat hyödyntää.”

Onneksi myös positiivista kehitystä on havaittavissa. Von Weissenberg muistutti, että ympäristöhaittojen kompensoinnista on tullut tärkeä osa yksityisen sektorin brändinrakennusta. Yritykset varaavat yhä useammin määrärahoja ekologiseen kompensaatioon.

Sixten Korkmanin mukaan kulutuksen muuttaminen ei välttämättä aina vaadi johonkin suuntaan kanavoitavaa veroa, vaan kuluttajien bränditietoisuus voi toimia muutoksen ajurina. Kuluttajat voivat myös vaatia toimia poliitikoilta.

“Yritykset ovat arkoja brändinsä suhteen. Jos kuluttajalla on tieto, mitkä yritykset eivät kunnioita ympäristöä, voi se saada pitkällä juoksulla poliittiset päättäjät toimimaan.”

Luonnon hinnoittelua kohtaan on esitetty myös paljon kritiikkiä. Peter Buchert kysyikin panelisteilta, pitääkö kaikki – luonnon itseisarvo mukaan lukien – mitata aina rahassa.

Anni Huhtalan mielestä hintalapun määrittelemisessä ei ole mitään pahaa, päinvastoin.

“Se tekee asian näkyväksi. Jos teen päätöksiä kaupassa siitä, mikä tuote on kalliimpi ja mikä halvempi ja miksi, optimoin koko ajan. Sama ajatus pätee luontoon. Se, että joku on näennäisen halpaa, voikin olla kallista luonnon kannalta.”

Marina von Weissenbergin mielestä asia on yksinkertainen.

“Elämme markkinataloudessa, ja se on niin, että raha ratkaisee.”

Ihmisen etääntynyt luontosuhde muutoksen hidastajana

Luonnon monimuotoisuuden suojelussa on jo kiire. Vaikka monimuotoisuus käsitteenä on monelle tuttu, eivät kansalaiset ole tutkimusten perusteella sen hupenemisesta vielä kovin huolissaan. Ymmärrämmekö monimuotoisuuden arvon vasta, kun olemme sen menettäneet?

“Tämä dilemma askarruttaa laajasti myös yhteiskuntatieteilijöitä. Lamaantuvatko ihmiset, jos heitä yritetään ohjata tiedolla? Miten asioista pitäisi kertoa, mikä on se konsti, joka vaikuttaa?” Anni Huhtala pohti.

Sixten Korkmanin mukaan asiaan voisi puuttua nyt, kun kohtuullisen vaurauden taso on saavutettu. Haaste on, että kannustimia esimerkiksi hiilidioksidipäästöjen vähentämiseen ei ole.

“Kun vaikutukset kumuloituvat hitaasti, yhtälö on vaikea. Aikahorisontti on niin pitkä, että ongelma ei ui poliittiseen järjestelmään, koska se ei sovi vaalien sykliin.”

Yleisöstä kysyttiin, mikä merkitys on sillä, miten ihmiset itse näkevät itsensä suhteessa luontoon, sen osana vai siitä erillisenä.

“Luontosuhteen muutos on tapahtunut Suomessa hyvin nopeasti. Uusien tutkimustulosten mukaan vaikuttaa siltä, että olemme etääntyneet luonnosta. Se on pelottavaa. On ollut ilo kuitenkin nähdä, että lapset ovat kiinnostuneita ympäristöstä ja luonnosta. Meidän täytyy satsata ympäristökasvatukseen”, totesi Marina von Weissenberg.

Peter Buchert kysyi keskustelun lopussa, onko taloustematiikka mennyt luonnon kohdalla jo liian pitkälle. Kriittisten äänten mukaan luonnosta on tullut palveluntarjoaja ja pääomaa ja sen itseisarvo on vähentynyt. Markkinavetoinen ajattelun rinnalle on ehdotettu niin sanottua degrowth-ajattelua, jossa hyvinvointi ei rakennu kuluttamisen varaan.

Sixten Korkman ei usko, että degrowth-ajattelu on realismia.

“Olen kuitenkin sitä mieltä, että emme voi ajatella koko ajan hintaa, kustannuksia ja markkinatasapainoa, vaan ympäristöstä huolehtiminen on myös moraalinen kysymys. Niiden ei kuitenkaan tarvitse sulkea toisiaan pois, vaan ne täydentävät toisiaan”, Korkman päätti.

Tilaa uutiskirjeemme

Tilaamalla uutiskirjeemme pysyt ajantasalla ja saat uusimmat artikkelit suoraan sähköpostiisi.