Vaarallinen COVID-19, vaarallisempi CO2?

Kuvat joihin roiskuu vettä

Koronavirusta – tai paremminkin sen vastaisia toimia – on kuvattu ihmiskunnan historian suurimmaksi ihmiskokeeksi. Voisiko koronakriisiin vastaaminen opettaa jotain myös ilmastokriisistä ja etiikasta? Ilmastoetiikan tutkija Mikko Puumala pohtii kirjoituksessaan muun muassa hihaan yskimisen ja käsien pesun moraalisuutta. Puumalan blogikirjoitus on osa Ympäristötutkimus poikkeustilassa -blogisarjaa, jossa ympäristötutkijat kertovat koronakriisin vaikutuksista. Löydät sarjan blogikirjoitukset täältä.

Arkemme on nyt mullistumassa globaalin, koko ihmiskuntaa koettelevan vaaran edessä. Monissa maissa uhan torjumiseksi on ryhdytty niin rajuihin toimiin, että myös talous uhkaa romahtaa. Talousromahdus on kuitenkin vain pieni uhraus ihmishenkien pelastamiseksi.

Moni tuntuukin olevan valmis omien perusvapauksiensa rajoittamiseksi, jotta uhka saataisiin pysäytetyksi. Kansalaiset ovat joissain tapauksissa jopa syyllistäneet hallituksiaan liian lepsuista toimista: on tehty liian vähän, liian myöhään.

Pitäisikö meidän vaatia – johdonmukaisuuden nimissä – vastaavia perusoikeuksia rajoittavia toimia myös ilmastonmuutoksen torjumiseksi? Ja jos ei aivan vaatia, niin ainakin suostua mukisematta niihin (ja ehkä paheksua naapuria, joka itsepintaisesti jatkaa vanhoja haitallisia tapojaan)? Samaa voisi kysyä talouden suhteen: miksi ilmastonmuutoksen torjuntaa vältellään talouteen vedoten, mutta koronaepidemian hillinnässä talous on toissijaista?

Ilmastonmuutos on koronavirusepidemiaa huomattavasti vaarallisempi uhka. Koronavirus pakottaa meidät pysymään kotona, mutta ilmastonmuutos tulee ajamaan miljoonittain ihmisiä kodeistaan.

Kaukana, ei vielä täällä, ei koske meitä

Vaikuttaisi siltä, ettei ihmisten perusoikeuksia tai edes talouskasvua olla valmiita rajoittamaan ilmastonmuutoksen torjumiseksi. Koronankin suhteen piti odottaa melko kauan. Jos hallitus olisi eristänyt osia Suomesta ja rajoittanut matkustelua viime joulukuussa, kansa tuskin olisi kiitellyt hallitusta.

Ongelmana onkin, että ilmastonmuutos on hieman kuten Wuhania kiusaava koronavirus vielä viime joulukuussa: kaukana, ei vielä täällä, ei koske meitä. Sellainen ei motivoi toimimaan. Sellaista vastaan toimiminen tuntuisi ylimitoitetulta.

Filosofi Stephen M. Gardiner on kuvannut ilmastonmuutosta täydelliseksi moraalimyrskyksi. Sen globaali ja sukupolvet ylittävä luonne vaikeuttaa ihmiskunnan kykyä toimia sitä vastaan. Gardinerin mukaan nämä haasteet johtavat myös moraaliseen korruptioon, jolloin välttelemme moraalisesti oikeita ratkaisuja piiloutumalla erilaisten ongelman välttelystrategioiden taakse.

Saatamme esimerkiksi keskittyä ongelmaan valikoivasti, pysähtyä etsimään syyllisiä toimimisen sijaan, tai venyttää epäilyksiämme ongelman olemassaolosta kohtuuttomasti. Toisin sanoen toistamme samoja fraaseja: ”kaukana, ei vielä täällä, ei koske meitä.” Kuinka moni toisti nämä fraasit alkuvuodesta koronan suhteen?

Kun riittäviin toimiin ei ryhdytä ajoissa, siitä maksetaan valtavaa inhimillistä hintaa.

nathan-dumlao-kDxqbAvEBwI-unsplash

Hihaan yskimisen, käsien pesun ja matkustelun etiikkaa

Korona antaa mielenkiintoista näkökulmaa ilmastonmuutokseen myös yksilöeettisellä tasolla. Moni sellainen asia, jota ei aiemmin koettu moraalisesti kovin merkittäväksi, onkin yhtäkkiä moraalisesti erittäin latautunutta. Korona on tehnyt varomattomasta yskähtelystä ja etelänmatkailusta moraalisesti kyseenalaista. Tällaiseen on vaikea suhtautua. Voiko tavanomaiseen kauppareissuun liittyä jotakin moraalisesti väärää? Mitä minun mökkireissuni muille kuuluvat?

Jotkut paheksuivat esimerkiksi Lapin laskettelukeskuksiin, mökeilleen tai korona-alueilla matkaavia ja matkalta palanneita, koska he ajattelemattomuuttaan riskeerasivat oman ja muiden terveyden. Jos näissä tapauksissa on jotakin moraalisesti tuomittavaa, se liittynee juuri muiden vahingoittamisen riskiin.

Ruotsissa samanlaista paheksuntaa on esiintynyt myös ilmastonmuutoksen suhteen. Ilmiö tunnetaan nimellä flygskam, lentohäpeä, ja tarpeettomaan lentomatkusteluun liitetäänkin nyt häpeää. Lentämiseen liitetään häpeää, koska silloin yksilö vaarantaa oman yhteisönsä edistämällä ilmastonmuutosta.

Koronavirus on osoittanut, miten olemme kaikki kytköksissä toisiimme. Emme ehkä hetki sitten mieltäneet käsien pesua, yskimistä ja ulkona liikkumista eettisiksi toiminnoiksi, mutta nyt niihin liittyvä varomattomuus näyttäytyy selvemmin moraalisesti tuomittavana. Kuinka moni muu arkinen toiminta on eettisesti latautunutta, kun otetaan huomioon niiden ilmastovaikutukset?

Ehkä perusoikeuksien kuten liikkumisvapauden rajoittaminen onkin perusteltua, koska arkisia asioita on vaikea mieltää moraalisesti merkittäviksi. Vaikka ei tahtoisi muille pahaa, on vaikea ymmärtää, että viattomalta vaikuttava toiminta vaarantaakin jonkun toisen hengen.

Sunnuntaiajeluista, Kanarianmatkoista ja avocadopastasta nauttiminen kytkee meidät yllättävällä tavalla toisiimme, ja saatamme pahaa tarkoittamatta vahingoittaa itseä ja muita. Tällä tavalla myös ilmastonmuutos mullistaa arkemme ja pakottaa arkimoraalin uuteen muotoon.

puumala

Mikko Puumala työskentelee ilmastonmuutosta ja etiikkaa käsittelevän väitöskirjansa parissa Nesslingin Säätiön apurahalla – kotierakkona. Jatkossa hän pesee käsiään entistäkin useammin ja matkustelee vähemmän.