Säätiön henkilöstö esittäytyy: tutkimusjohtaja ja hallintojohtaja työskentelevät ympäristönsuojelun ja -tutkimuksen näköalapaikalla

Minttu Jaakkola ja Jarmo Hirvonen viihtyvät työssään Nesslingin säätiöllä. Molemmat tekevät intohimoisesti töitä yhteisen päämäärän puolesta, omia osaamisalueitaan hyödyntäen. Mitkä oikeastaan ovat nämä osaamisalueet ja miten heidän työtehtävänsä eroavat toisistaan?

Hallintojohtaja Jarmo Hirvonen ja tutkimusjohtaja Minttu Jaakkola kokevat, että ovat työssään Nesslingin säätiöllä päässeet näkemään sekä ympäristö- että säätiömaailman muutoksen paraatipaikalta.

_DSC7221_web

Millaisista taustoista tulette Nesslingin säätiölle, ja mitä työtehtäviinne kuuluu?

Jarmo: Tulin Nesslingille 25 vuotta sitten, silloin oli yleistä, että hovioikeudessa työskentelevillä oli sivutoimia. Olen työskennellyt muun muassa korkeimmassa oikeudessa ja oikeusministeriössä ja tällä hetkellä työskentelen eduskunnan oikeusasiamiehen kansliassa. Työ Nesslingillä on säilynyt aina sen ohella.

Kiinteistöasiat veivät tuohon aikaan suurimman osan työajasta. Säätiö jakoi apurahat pääasiassa vuokratuloista saatujen summien avulla. Nykyään työtehtäviini säätiössä kuuluu hallinto- ja talousasioiden hoitaminen. Säätiömaailma on muuttunut läpinäkyvämmäksi ja sen myötä oikeudellisten asioiden hoitaminen entistä tarkemmaksi.

Minttu: Olen taustaltani ekologi ja evoluutiobiologi. Tutkiijan töistä siirryin väiteltyäni tiedehallinnon tehtäviin ja ennen Nesslingille päätymistä opetin ja kehitin Turun yliopistossa monitieteisiä kestävän kehityksen opintoja. Nykyään säätiöllä työskentelen siis edelleen tieteen ja tutkimuksen parissa, mutta vähän erilaisesta näkökulmasta. Tämä työ on mahtava näköalapaikka niin ympäristöön kuin myös tutkimuksen tekemiseen ja sen edellytyksiin liittyvään keskusteluun.

Vastuulleni kuuluu tutkimusjohtajana varsinaisen toiminnan johtaminen eli operatiivinen puoli. Siihen kuuluu esimerkiksi sen pohtimista, mitä säätiön tarkoitus tarkoittaa tässä ajassa ja miten säätiön tarkoitusta rahoituksen turvin parhaiten juuri nyt toteutetaan. Säätiö on sillä tavalla vuorovaikutuksessa tutkimuksen, tutkijoiden ja yhteiskunnallisen keskustelun kanssa.

 

Jarmon tehtävänimike muuttui vastikään asiamiehestä hallintojohtajaksi. Miksi nimike haluttiin muuttaa?

Jarmo: Asiamies on perinteinen nimike säätiössä, mutta siihen liittyy paljon sekaannuksia. Jos ei tunne säätiömaailmaa, nimike sekoittuu helposti esimerkiksi asianajajaan tai termi ei muuten vain avaudu. Toisaalta ne jotka tietävät enemmän säätiöiden toiminnasta saattavat olettaa, että asiamiehen rooli on yleistoiminnan johtaminen, mikä meidän säätiössä on kuitenkin Mintun vastuulla. Päädyimme muuttamaan termin hallintojohtajaksi.

Minttu: Tavoite oli selkeyttää tehtävien eroja ja siltä kannalta nykyiset nimikkeet ovat mielestäni erinomaisia. Niistä ymmärtää heti, että tutkimusjohtajan vastuulla on substanssiin liittyvät asiat ja hallintojohtajalla hallinnolliset asiat. Molemmilla on omat vastuualueensa, ja nyt nimikkeet ovat vastuualueita kuvastavat. Lisäksi uusi sukupuolineutraali nimike on plussaa!

 

Missä asioissa työtehtävänne kohtaavat ja millaisia olette työkavereina?

Jarmo: Yhteinen toiminta pyörii aika paljon hallitusten kokousten ympärillä. Minttu esittelee hallitukselle varsinaiseen toimintaan liittyvät asiat ja minä talouteen ja hallintoon liittyvät asiat. Esityslistat tehdään kuitenkin yhdessä. Tavallaan meidän molempien toimintalohkot yhdistyvät aina hallituksen kokouksia valmisteltaessa.

Työskentelymme sujuu Mintun kanssa helposti yhdessä. Minttu on luova ja energinen ja häneltä tulee aina paljon uusia ideoita!

Minttu: Pienen työyhteisön hyvät puolet ovat juuri siinä, että pystymme keskustelemaan ja viemään asioita eteenpäin yhdessä. Työnjako välillämme mahdollistaa, että molemmat työskentelevät vastuualueillaan sellaisten asioiden parissa, joissa osaaminen on parhaimmillaan. Sitten oman osaamisen kautta pystytään keskustelemaan yhdessä säätiön toiminnasta ja kehittämisestä.

Jarmo on työkaverina minulle hyvä vastapaino. Jos innostun ideoideni kanssa joskus vähän liikaa, tiedän että Jarmo on se, joka osaa palauttaa tilanteen takaisin maanpinnalle. Jarmo on ollut suuri tuki, koska hän tuntee säätiömaailmaa jo pidemmältä ajalta, ja hänen osaamisensa ansiosta voi luottaa siihen, että Nesslingin säätiössä hoituu asiat juuri niin kuin pitääkin.

 

Mikä on parasta Nesslingin säätiöllä työskentelemisessä?

Jarmo: Säätiöllä työskentely on avannut paljon ovia, joita ei muuten olisi tullut avattua. On ollut hienoa olla mukana sellaisen säätiön toiminnassa, jossa voi tehdä hyvää. Tuskin ihan mistä tahansa sivutoimesta tulisi samanlainen olo. Nesslingin säätiössä työskentely on hyvää vastapainoa muuhun työhön. Työyhteisö on todella dynaaminen ja matkan varrelle on mahtunut lukuisia mukavia ja fiksuja ihmisiä!

Minttu: Jarmon mainitsema ketteryys on todella suuri etu. Täällä on sellainen olo, että pystyy oikeasti vaikuttamaan asioihin ja muuttamaan maailmaa. Työssä tapaa mahtavia tutkijoita ja ihmisiä erilaisilta sektoreilta, joiden kanssa voi keskustella niin ympäristötutkimukseen kuin ylipäätään maailman muuttumiseen ja muuttamiseen liittyvistä teemoista.

Ympäristönsuojelu ja -tutkimus ovat muuttuva kenttä. Vielä reilu viisi vuotta sitten sain kokea olevani viherpiiperö, kun tein töitä ympäristöasioiden parissa. Nyt huoli ja ymmärrys ympäristön muutoksesta kuuluu yleissivistykseen. Ympäristöasioiden huomioiminen on nykyään strategisessa keskiössä myös edelläkävijäyrityksissä. On ollut hienoa päästä seuraamaan paraatipaikalta, miten maailma on muuttunut nimenomaan ympäristöön liittyvissä kysymyksissä.

Jarmo: Säätiömaailman muuttumisen myötä myös läpinäkyvyys on aivan eri tavalla tärkeää. Mielestäni meillä on säätiönä vastuu olla avoimia ja näyttää, millaista säätiöiden toiminta oikeasti voi parhaimmillaan olla Suomessa.

Minttu: Minäkin koen, että meillä on säätiönä vastuu siitä, millaista toimintakenttää luomme muille säätiöille. Nesslingin säätiö voi osaltaan kasvattaa säätiöille suotuisaa ilmapiiriä Suomessa kertomalla oman esimerkin kautta mitä hyvää säätiöt tekevät rakentaakseen kaikille parempaa yhteiskuntaa.

Tilaa uutiskirjeemme

Tilaamalla uutiskirjeemme pysyt ajantasalla ja saat uusimmat artikkelit suoraan sähköpostiisi.