Pandemia tekee retkeilijän luontohavainnoista arvokkaita tutkijalle

Written by: Apurahansaaja | May 4, 2020 | In category: Apurahansaajalta

Koronakriisi. Biodiversiteettikriisi. Ilmastokriisi. Voisimmeko löytää kaikkiin palasen ratkaisua pakenemalla lähimetsiin ja tuntureille? Tutkija Pekka Niittynen kannustaa meitä kaikkia ylös, ulos ja aineistonhakuun.

Niittysen blogikirjoitus on osa Ympäristötutkimus poikkeustilassa -blogisarjaa, jossa ympäristötutkijat kertovat koronakriisin vaikutuksista.

Tätä kirjoittaessa minun piti olla muualla kuin yöpuvun housuissa kääriytyneenä kotisohvan nurkkaan, mitä etätyöpisteeksi tänä aikana nimitämme. Kilpisjärven keväthanget kutsuivat vuosittaiseen mittauskampanjaan, mutta korona sotki suunnitelmat. Tämän vuoden lumiaineisto jää keräämättä, ja joudun pohtimaan uusia vaihtoehtoja.

Moni muukin tutkija on saman mietinnän edessä. Kesä lähestyy kohisten huhtikuun lumikuuroista huolimatta, ja kesä tarkoittaa luonnontutkijalle kenttäkautta. Pääsenkö matkustamaan tutkimusalueelle? Pitäisikö päästä? Tarvitseeko edes?

Luontoretkeltä tieteen polttoaineeksi

Pandemia on muuttanut tapojamme liikkua. Ehkäpä pysyvästi. Kun vietämme viikonloppulomamme kylpylän tai ravintolan sijaan lähimetsän poluilla, on verkkokalvoillamme vilisevien luontohavaintojen määrä suunnaton. Kun korvaamme vuosittaisen retriitin kaukokohteessa vaelluksella tuntureille, voimme ilmastoteon lisäksi olla ratkaisemassa biodiversiteettikriisiä.

Jos edes murto-osa lähiluonnossa liikkuvien havainnoista päätyisi tietokantoihin, mahdollisuudet niiden tieteelliseen hyödyntämiseen olisivat rajattomat. Huhtikuussa MTV3 uutisoikin, että tallennetut havainnot ovat kovassa kasvussa normaalivuoteen verrattuna.

Valtavat tietomassat ovat nykytieteelle tyypillistä. Niistä louhitaan tiedon raakatimantit, joista lopulta hiotaan tarkkaan punnituilla menetelmillä tieteen jalokivet: vertaisarvioidut julkaisut ja tulokset.

Yksittäinen tutkija ei ikinä pystyisi yksin kokoamaan samankaltaisia aineistoja, joiden keräämiseen tuhannet vapaaehtoiset alati osallistuvat. Tutkija ei voi (ainakaan toistaiseksi) kloonata itseään ja jakaantua ympäri maata seuraamaan lintujen muuttoa, hyönteisten heräämistä kevätaurinkoon tai kasvien silmujen puhkeamista.

Joukkoistamalla tiedonkeruu se voidaan kuitenkin tehdä.

DCIM\106GOPRO\GOPR6487.JPG

Myös yksittäinen mittaus lumensyvyydestä voi olla tieteellisesti arvokas.

Paperikartoista älypuhelimiin

Aiemmin sopivan teknologian puute on hidastanut kansalaistieteen kehittymistä ja tiedonkeruun demokratisoimista. Muistivihkojen ja paperikarttojen aikakautena havaintojen jakaminen oli hankalaa ja sijaintitieto epätarkkaa.

Nyt meistä jokainen kulkee taskussaan laite, jonka avulla luontohavaintonsa sijainnin saa sormea heilauttamalla tallennettua muutaman metrin tarkkuudella ja siirrettyä verkkoa pitkin tietokantaan lähes reaaliajassa. Verkon yhteisö auttaa lajien tunnistamisessa, ja tiedon avoimuus takaa, että kaikki voittavat.

Havaintojen keräämisen, tallentamisen ja avaamisen helppous on saanut aineistomäärän räjähtävään kasvuun. Maailman Lajitietokeskuksen (GBIF) tietokannassa on tätä kirjoittaessa yli 1,4 miljardia lajihavaintoa. Suomen vastaavassa tietopankissa (Laji.fi) lukema lähentelee 35 miljoonaa.

Itse olen hyödyntänyt näitä tietovarantoja ennustamaan Skandinavian Kölivuoriston tunturilajien levinneisyyttä ilmaston lämmetessä. Maailmalta esimerkkejä löytyy tuhansittain esimerkiksi vieraslajien seurannasta uhanalaisten lajien uusien populaatioiden etsintään tai eläinlevitteisten tartuntatautien ennustamiseen.

Uudet aineistolähteet ja havaintojen määrä ovat saaneet elonkirjon tutkimuksen uudenlaiseen kukoistukseen.

Arnikki (1)

Käytän tutkimustyössäni uhanalaisten tunturikasvien havaintoja ratkomaan lajien selviytymistä lämpenevässä ilmastossa.

Ylös, ulos ja aineistonhakuun!

Jokainen meistä voi kantaa kortensa kekoon. Uusia havaintoja kaivataan erityisesti lajeista, jotka jäävät monilta tunnistamatta. Jos harrastat vaikkapa sammalia tai kovakuoriaisia, ovat havaintosi äärimmäisen arvokkaita. Sama koskee paremmin tunnettujen lajiryhmien joukossa niitä hankalimmin tunnistettavia lajeja. Se, joka tunnistaa Suomen sarat ja heinät lajilleen, on jo melkoinen asiantuntija. Toisaalta havaintoja kaivataan alueilta, joilta niitä ei tähän asti ole kertynyt.

Toki havaintoja kerätessä ja tallentaessa täytyy muistaa myös vastuunsa. Havaintojasi voidaan käyttää tieteellisessä tutkimuksessa tai luonnonsuojelutyössä. Asiaan joutuu siis suhtautumaan siihen kuuluvalla vakavuudella. Itsekritiikki ja laaduntarkkailu ovat tärkeä osa työtä myös kansalaistiedettä tehdessä.

Kumarran siis syvään jokaiselle, joka on jo tähän asti tallentanut havaintojaan tietopankkeihin. Nostan hattua kaikille, jotka ovat osaltaan auttaneet avoimen tieteen kehittymistä. Ja samalla kannustan teitä, jotka vielä empivät, ottamaan älypuhelimen käteensä, lataamaan vaikkapa iNaturalist-sovelluksen, patikoimaan lähiluontoon ja tallentamaan ensimmäiset havaintonsa.

Mutta varoitan: tähän saattaa jäädä koukkuun, ehkä oppiakin jotain. Ja samalla auttaa eristyksissä riutuvaa tutkijaa ratkomaan globaalia biodiversiteettikriisiä.

VascObspoints (1)

Suomen kasvilajihavaintojen kokonaismäärä ja kertyminen vuodesta 1950 vuoteen 2018 asti. 

Pekka Niittynen työskentelee tutkijana Geotieteiden ja maantieteen osastolla Helsingin yliopistossa. Työssään hän ennustaa harvinaisten tunturikasvien tulevaisuutta muuttuvassa ilmastossa. Nesslingin Säätiö rahoittaa tutkimusta.

Tilaa uutiskirjeemme

Tilaamalla uutiskirjeemme pysyt ajantasalla ja saat uusimmat artikkelit suoraan sähköpostiisi.