Tutkimus ei ratkaise ympäristöhaasteita yksin

Ympäristödialogeja, kuva: Vilja Pursiainen

Marraskuun Ympäristödialogeja-sarjassa keskusteltiin perustutkimuksen ja soveltavan tutkimuksen mahdollisuuksista ratkaista ympäristöhaasteita. Ilman luonnontieteellistä perustutkimusta emme muun muassa osaisi nimetä tai havaita ilmastonmuutosta. Rahoitusta on kuitenkin viime aikoina suunnattu soveltavampaan tutkimukseen. Suurten ympäristöhaasteiden ratkaiseminen vaatii tutkimuksen jaottelun ja kuilujen rakentamisen sijaan yhteistyötä ja vuoropuhelua.

Katso koko keskustelu tallenteena YouTubesta.

Keskustelu käytiin aiheesta Perustutkimus ympäristöhaasteiden ratkaisijana.

Paikalla olivat keskustelemassa Helsingin yliopiston kasviekologian professori Anna-Liisa Laine, SYKEn tutkimusjohtaja ja Strategisen tutkimuksen neuvoston puheenjohtaja Per Mickwitz, Baltic Sea Action Groupin perustaja ja Carbon Action -hankkeen käynnistäjä Saara Kankaanrinta. Keskustelua fasilitoi SYKEn ympäristöpolitiikkakeskuksen johtaja Eeva Furman.  

Keskustelun fasilitoija Eeva Furman aloitti illan toteamalla, että tutkimuksen vaikuttavuus on tärkeä ja viime aikoina paljon keskusteltu aihe. Yhteiskunta odottaa tutkimukselta vaikuttavuutta ja ratkaisuja maailman ongelmiin, nyt. Soveltavan ja strategisen tutkimuksen tarkoituksena on tarjota ratkaisuja tässä ajassa nähtäviin haasteisiin.

Jääkö haasteiden ratkaisemisessa sijaa perustutkimukselle? Keskustelijat toivat alustuksissaan esiin eri näkökulmia aiheeseen.

Saara Kankaanrinta tekee työkseen ympäristönsuojelua. Hänen työkalujaan ovat tutkimusta rahoittava säätiö, neljä eri yritystä ja kaksi koemaatilaa. Kankaanrinnan mukaan kaikissa näissä työ pohjautuu perustutkimukseen.

”Minun on hyvin vaikea vetää kokemukseni perusteella rajaa perustutkimuksen ja soveltavan tutkimuksen välille. Oivallukset tapahtuvat näiden rajapinnoissa”, pohti Kankaanrinta.

Anna-Liisa Laine tunnustautui alustuksessaan perustutkimuksen puolestapuhujaksi. Hänen mukaansa yksittäiset luonnontieteelliset tutkimushankkeet eivät voi ratkaista ilmastonmuutosta. Yksittäinen tutkimushanke on vain pieni pisara tutkijan hallitsemassa kokonaisessa tietomeressä. Tutkijan kokonaistietämyksen jakaminen voisi sen sijaan viedä lähemmäs ratkaisuja.

”Jos kahlitsemme tutkimuksen epärealistisiin vaikuttavuustavoitteisiin, jää tutkimuksen tuottama alkuperäinen innovaatio huomaamatta. Ratkaisukeskeisyyttä tarvitaan, mutta sen pohjalta ei pitäisi mielestäni arvioida kaikkea tutkimusta.”

Per Mickwitz oli eri mieltä Laineen kanssa yksittäisten tutkimushankkeiden vaikuttavuudesta. Mickwitz nosti esiin Seppo Knuuttilan tutkimusmatkan Venäjälle vuodelta 2012. Knuuttila tuli matkallaan paljastaneeksi suuren fosforipäästölähteen.

”Väitän, että tärkein vaikuttavuutemme SYKEssa on tullut yhden tutkimushankkeen kautta. Jos meillä ei olisi unelmaa yksittäisten hankkeiden vaikuttavuudesta, olisi työmme todella tylsää.”

Tutkijan on saatava olla löytöretkeilijä

Per Mickwitz pohti alustuksessaan koko perustutkimus-käsitteen mielekkyyttä. Jako perustutkimukseen ja soveltavaan tutkimukseen syntyi toisen maailmansodan jälkeen.

”Käsite on mielestäni vaarallinen tutkimukselle. Se vaikuttaa siihen, että osa tutkimuksesta arvotetaan yhteiskunnan silmissä tietynlaiseksi”, linjasi Mickwitz.

”Kaipaamme mielestäni poispääsyä tutkimuksen siiloutumisesta”, kommentoi Kankaanrinta Mickwitzin puheenvuoroa.

Keskustelijoiden mukaan niin sanottu curiosity-driven science johtaa varmimmin uusiin innovaatioihin. Kun tutkijalla on vapaus antaa oman mielenkiintonsa ohjata työtään raja-aidoista välittämättä, on mahdollista saada aikaan radikaalejakin muutoksia.

Suomalainen tiedekenttä kaipaa yritysten panostusta

”Tarvitsemme ehdottomasti tutkimusta, jossa tutkijan vapaus on suurta. Tarvitsemme kuitenkin myös enemmän yritysten rahoittamaa tutkimusta. Mielestäni Suomen suurin tutkimuksellinen ongelma on se, että yritykset satsaavat liian vähän tutkimukseen”, kertoi Mickwitz.

Sekä Mickwitz että Laine nostivat esiin suomalaisen tiedekentän eron verrattuna kansainväliseen tutkimusyhteistyöhön. Muissa Euroopan maissa tutkijoiden yhteistyö eri sektorien kanssa on luontevaa ja rahoitusta haetaan monesta eri lähteestä. Esimerkiksi Ruotsissa energiavirasto satsaa merkittävästi tutkimukseen.

Keskustelijat olivat yhtä mieltä siitä, että tohtoreiden palkkaaminen yrityksiin nostaisi tutkimuksen arvostusta yhteiskunnassa. Samalla yritysten olisi kuitenkin pystyttävä säilyttämään tutkijoiden vapaus.

Tarvittava tieto on jo olemassa

”Miten tutkijat voivat olla tukemassa ilmastonmuutoksen vastaista työtä? Voivatko päättäjät viedä ratkaisuja eteenpäin ilman tutkijoita?”, kysyi Furman lopuksi keskustelijoilta. Hän nosti esiin IPCC-ilmastopaneelin raportin ja myös tulevat eduskuntavaalit.

”Moni tutkija on varmasti turhautunut, sillä käytännössä kaikki tarvittava tieto on jo olemassa. Emme kuitenkaan voi yksin tehdä asioille mitään. Moni on kokenut, että päättäjien kanssa käyty dialogi ei ole johtanut mihinkään”, summasi Laine.

#ydialogeja@annaliisalaine : metsäkysymyksen erimieliset päätoimijat pitäisi sulkea samaan tilaan keskustelemaan, kunnes saataisiin konsensus. Tila dialogille olisi minustakin tarpeellista! Mutta dialogin ei tarvitse johtaa konsentukseen, ymmärryksen lisäämiseen kyllä.

”Tutkijat voisivat osallistua tulevaan vaalikeskusteluun muutenkin kuin rahoituksen näkökulmasta. Tutkijat pystyvät kommentoimaan kuinka pitkälle vaalilupaukset vievät meitä ilmastonmuutoksen vastaisessa työssä”, toivoi Mickwitz.

”Toivon näkeväni tulevissa vaaleissa liikettä sen suuntaan, että päättäjät todella aikovat hyödyntää jo olemassa olevaa tietoa päätöstensä tukena ja kuunnella tutkijoita”, kiteytti Kankaanrinta keskustelijoiden yhteisen toiveen päättäjille.