Nesslingin säätiön koti on nyt osoitteessa Puistokatu 4

Puistokatu 4 majoittaa sisäänsä joukon säätiöitä, tutkijoita ja muita ekologisen kriisin ratkaisujen parissa työskenteleviä. Tieteen ja toivon talossa toimii myös kaikille avoin kirjasto, vuokrattavia kokous- ja tapahtumatiloja sekä suosittu kortteliravintola Elm.

Nesslingin säätiön tilat ovat muuttaneet Fredrikinkadulta Kaivopuiston Puistokadulle. Äskettäin peruskorjatusta Puistokatu 4:stä löytyvät Nesslingin säätiön lisäksi Tiina ja Antti Herlinin säätiö, Ympäristötiedon foorumi ja pian myös joukko vaihtuvia tutkijoita ja toimijoita.

Tieteen ja toivon talon toimintaa rahoittaa yhdessä Nesslingin säätiön kanssa Tiina ja Antti Herlinin säätiö, joka myös omistaa talon.

Talo myös tutkijoille, toimijoille ja tapahtumille

Marraskuun lopussa Puistokatu 4 majoittaa entistä enemmän elämää, sillä sen ylimmän kerroksen Tiedevintille muuttaa työskentelemään 15 eri tieteenaloilta saapuvaa, ekologista kriisiä tutkivaa tutkijaa. Työtilat ovat tutkijoille ilmaisia.

“Uskomme, että tutkitulla tiedolla on voima muuttaa maailmaa. Se vaatii tutkijoiden vuorovaikutusta niin eri tieteenalojen kuin myös yhteiskunnan muiden sektoreiden kanssa. Puistokatu 4 tarjoaa tähän tilat ja verkostoja”, sanoo Puistokatu 4:n toinen toiminnanjohtaja Minttu Jaakkola.

Tutkijoiden lisäksi Puistokadulla aloittaa marraskuussa työskentelemään 15 eri alojen osaajaa talon toimijajäseninä. Kaikkien toimijajäsenten työn ytimessä on ekologisesti kestävän tulevaisuuden ratkaisukeskeinen rakentaminen.

Puistokatu 4:n toiminnanjohtajuuden Jaakkolan kanssa vuoden loppuun saakka jakava Anna Herlin (Tiina ja Antti Herlinin säätiö) korostaa, että Puistokatu 4:n toiminta tähtää planeetan rajoihin mahtuvan hyvän elämän normalisointiin.

“Täällä mietitään yhdessä, tieteeseen pohjautuen ja erilaiset tulokulmat hyväksyen, innostavia polkuja sellaiseen tulevaisuuteen, jossa emme enää ylikuluttaisi luonnonvaroja. Kutsumme kaikkia mukaan, sillä tapoja on monia”, Herlin sanoo.

Puistokadulla järjestetään kaikille avoimia tilaisuuksia ja toimintaa. Talon ensimmäisessä kerroksessa palvelee myös suosittu kortteliravintola Elm ja pian sinne avautuu kaikille avoin kirjasto.

“Meille on tärkeää luoda tila, jonne kaikki ovat matalalla kynnyksellä tervetulleita. Kirjastomme luo tähän erinomaiset puitteet. Paikalle voi tulla tekemään töitä, läksyjä, lukemaan, leikkimään tai vaan olemaan ilman suurempaa agendaa tai ostopakkoa”, sanoo Puistokatu 4:n kokemusjohtaja Nina Ruotsalainen.

Lue lisää Puistokatu 4:stä:

Puistokatu 4:n remontti on valmis – tässä jutussa kurkataan, miltä kaksivuotinen projekti tieteen ja toivon työmaalla näytti

Tapahtumia ja toimintaa Puistokadulla – Puistokadun tapahtumakalenteri

Kortteliravintola Elmin verkkosivut (myös pöytävaraukset)

Kuva: Joel Haapamäki