Minä väitän: Ilmastonmuokkaus johtaa faustilaiseen sopimukseen

Fossiilisten energialähteiden hyödyntämistä saatettaisiin jatkaa, jos käytössä olisi ilmastonmuokkauksen kaltainen keino, joka vähentää sivuvaikutuksia. Samalla tulisimme kuitenkin riippuvaisiksi keinosta. Narkomaanin tavoin annoksia pitäisi asteittain lisätä, eikä tilanteesta olisi helppoa ulospääsyä.

Tähänastiset pyrkimykset jarruttaa ilmastonmuutosta eivät minkään tieteellisen arvion mukaan riitä Pariisin ilmastokokouksen tavoitteiden saavuttamiseksi. Ilmastoliike vaatii johdonmukaisesti voimakkaampia toimia ja EU on pyrkinyt vastaamaan kansalaistensa vaatimuksiin. Jokainen, joka joskus on käynyt kansainvälisessä ilmastokokouksessa tai vain istunut kotimaisessa virallisessa työryhmässä tietää kuitenkin, että ilmastotoimien toteuttaminen on hidasta, varsinkin kun puhutaan maailmanlaajuisista ratkaisuista.

Tässä valossa ei ole yllättävää, että on ryhdytty puhumaan ilmaston muokkaamisesta. Ajatus vaikuttamisesta säähän on itsestään vanha, onhan sadetansseilla pitkä historia. Teknologian kehittyessä ei tarvitse tyytyä vain jumalien suostutteluun ja jo 1800 luvulla pohdittiin aktiivista säähän vaikuttamista. Vuonna 1953 ilmestyi Carl Barksin sarjakuva ’Laillistettu Sateentekijä’, jossa Aku Ankka tuottaa täsmäsateita. Neuvostoliitossa esitettiin Siperian suurten jokien virtaussuunnan kääntämistä etelään, toivoen että olisi mahdollista muokata arojen ilmastoa suotuisammaksi maanviljelykselle. Suuret tulivuorenpurkaukset, jotka todistettavasti ovat viilentäneet koko maapalloa, ovat myös synnyttäneet ajatuksia ilmaston aktiivisesta muokkaamisesta.

Ilmastomuokkaukseen voi teoriassa käyttää lukuisia erilaisia teknologioita. Kiistanalaisimpia ovat ne, joissa lähtökohtana on auringon säteilyn pääsyn rajoittaminen maan pinnalle. Samalla juuri näitä teknologioita on pidetty teknisesti ja taloudellisesti kaikkein toteuttamiskelpoisimpina.

Kun tutkimme ilmastonmuokkauksen ympärillä käytävää keskustelua jännitteet erilaisten käsitysten välillä olivat ilmeiset. Esitykset koko tutkimusalan kieltämiseksi törmäsivät kokeiluja kannustaviin näkemyksiin. Ääripäiden välissä oli niitä, jotka totesivat teknologioiden tutkimisen tarpeelliseksi, koska olisi vastuutonta jättää selvittämättä keinoja, joista todellisessa ilmastokatastrofitilanteessa voisi tulla viimeinen oljenkorsi, joka voisi pelastaa esimerkiksi laajojen alueiden viljasatoja.

On houkuttelevaa ajatella, että ilmastonmuutos voitaisiin mitätöidä uusilla teknologisilla ratkaisuilla, jotka suoraan muokkaavat ilmastoa haluamamme suuntaan. Se johtaa kuitenkin faustilaiseen sopimukseen monella tasolla. Fossiilisten energialähteiden hyödyntämistä saatettaisiin jatkaa, jos käytössä olisi keino, joka vähentää sivuvaikutuksia. Samalla tulisimme kuitenkin riippuvaisiksi keinosta. Narkomaanin tavoin annoksia pitäisi asteittain lisätä, eikä tilanteesta olisi helppoa ulospääsyä.

Ilmastonmuokkauksia mahdollistavien prosessien tutkimusta ei ole mielekästä pysäyttää, koska tutkimukset auttavat meitä ymmärtämään myös ilmastonmuutosta. Sen sijaan suuren mittakaavan kokeet tulisi kategorisesti kieltää, kuten kiellettiin pääosa ydinpommikokeista kansainvälisellä sopimuksella v. 1963. Riskit ovat yksinkertaisesti liian suuret. Myös Aku Ankalle kävi sateentekijänä köpelösti. Sopimukset paholaisen kanssa eivät johda haluttuun lopputulokseen.

Mikael Hilden

Mikael Hildén

Kirjoittaja johtaa ilmastonmuutoksen ohjelmaa Suomen ympäristökeskuksessa ja on tutkinut ilmastonmuokkauksen vaikutuksia ilmastopolitiikan näkökulmasta.

yd_silta_musta_vaaka

Ympäristödialogeja: Ilmastonmuokkaus, viimeinen oljenkorsi?

Ilmoittaudu mukaan
Keskiviikkona 18.3.2020 klo 17.00–18.30
Nessling Nest, Fredrikinkatu 20 A 10

Ilmastonmuokkauksella tarkoitetaan auringon energian heijastamista takaisin avaruuteen tai hiilidioksidin takaisinottoa ilmakehästä ilmastonmuutoksen vaikutusten hillitsemiseksi. Näistä etenkin verrattain edullisia maapallon viilentämiseen heijastamalla pyrkiviä menetelmiä pidetään riskialttiina, koska niiden käyttöönoton laaja-alaisia ilmastovaikutuksia ei pystytä ennustamaan.

Päästöjen raju vähentäminen on kaikissa tiedeyhteisön arvioissa ensisijainen keino vastata ilmastonmuutokseen. Kansainvälisen ilmastopaneelin arvioissa kuitenkin 1.5 tai edes 2.0 asteen tavoitteessa pysyminen vaatii tehokkaita hiilidioksin sitomismenetelmiä päästövähennyksien rinnalla. Toisaalta jos tavoitteisiin ei päästä, on mahdollista, että joudumme ostamaan lisäaikaa arvaamattomilla heijastusmenetelmillä. Pitääkö viimeisen oljenkorren käyttämiseen varautua?

Ympäristödialogeissa kysymme:

  • Missä ilmastonmuokkaustutkimus menee? Näemmekö lähitulevaisuudessa uusia nopeasti sovellettavia innovaatioita, joilla maapalloa voisi viilentää tai hiiltä sitoa tehokkaasti takaisin maaperään?
  • Kuka luo ilmastonmuokkauksen pelisäännöt ja onko Suomi mukana keskustelussa? Miten uusia ilmastoon liittyviä sopimuksia luodaan aikana, jolloin vanhatkaan eivät pidä?
  • Ottavatko eri ilmastonmuokkauksen menetelmät luonnon monimuotoisuuden kattavasti huomioon?
  • Millaista moraalista ja eettistä pohdintaa ilmastonmuokkauksen ympärillä käydään? Pitäisikö valtavirtaista keskustelua käydä, jotta turvaisimme ilmasto-oikeudenmukaisuuden.

Ilmastonmuokkauksen kiemuroista keskustelevat erikoistutkija Antti-Ilari Partanen ilmatieteen laitokselta, Syken ilmastonmuutoksen strategisen ohjelman johtaja Mikael Hilden ja valtiosihteeri Terhi Lehtonen Ympäristöministeriöstä. Keskustelun fasilitoi kirjailija ja toimittaja Pasi Toiviainen. Lisätietoja
Kaisa Välimäki, ">, 0407420704