Övermark Elsi

Kimalaisten suojelu sekä parasiitti- ja patogeenitilanne SuomessaTutkimuksen tavoitteena on tehdä pitkän aikavälin systemaattista seurantaa Suomen kimalaisista, koska suojelustrategian kehittämiseksi on välttämätöntä, että lajiston kannanmuutoksia mitataan. Tutkimuksen tavoitteena on myös selvittää pölyttäjien, kasvien ja parasiittien välisiä keskeisiä vuorovaikutuksia. Erityisesti selvitetään kimalaisten parasiitti- ja patogeenitilannetta sekä kimalaisissa esiintyviä tauteja, joita Suomessa ei ole aiemmin kattavasti tutkittu. Loiset ja patogeenit ovat paitsi keskeinen osa biologisia vuorovaikutuksia myös kasvava uhka pölyttäjille globalisoituvassa maailmassa, joten niiden parempi tuntemus sekä vaikutusten ymmärtäminen on tärkeää. Tällä hetkellä tiedon puute vaikeuttaa parasiitti- ja patogeenitilanteen arvioimista. Tutkimuksen tuloksia voidaan hyödyntää alkuperäisten pölyttäjien, kuten kimalaisten hyödyllisyydestä tiedottamisessa ja suojelutoimien kehittämisessä ja kohdentamisessa sekä mahdollisesti mehiläistarhauksen suuntaamisessa.