Elokuussa Nesslingin Säätiön hallituksessa aloittanut professori Ilari E. Sääksjärvi on pitkän linjan monimuotoisuustutkija, joka on aina uskonut viestinnän ja vuorovaikutuksen voimaan osana tutkijan työtä. Sääksjärven ideaalimaailmassa julkinen keskustelu olisi tasa-arvoista koulutukseen ja taustaan katsomatta, luontokato ymmärrettäisiin ilmastonmuutoksen veroiseksi kriisiksi ja kaikki suomalaiset tietäisivät muutaman tärkeän asian Amazonian sademetsistä.
Tervetuloa Nesslingin Säätiön hallitukseen, Ilari E. Sääksjärvi! Olet Turun yliopiston biodiversiteettiyksikön johtaja ja biodiversiteettitutkimuksen professori, Luontopaneelin varapuheenjohtaja, ja tutkinut Amazonian luonnon monimuotoisuutta vuodesta 1998 lähtien. Miten keskustelu luonnon monimuotoisuudesta on muuttunut vuosien ja vuosikymmenten saatossa?
”Kymmenen vuotta sitten monimuotoisuudesta puhuttiin hyvin vähän. Globaaleista haasteista puhuttaessa keskityttiin lähinnä ilmastonmuutokseen, mikä huolestutti monimuotoisuustutkijoita. Vasta parin kolmen vuoden aikana tilanne on muuttunut, kun biodiversiteetti- ja luontokatokysymykset ovat nousseet ilmastonmuutoksen rinnalle yhteiskunnallisessa keskustelussa. Kysymys ei ole kilpailuasetelmasta vaan siitä, että ilmiöt ovat toisissaan kiinni.
Hyvä esimerkki monimuotoisuuskeskustelun noususta on Helsingin Sanomien uusi luontokatoon erikoistunut toimittaja Petja Pelli. Yhteinen tietoisuus asiasta etenee pikkuhiljaa kohti sen tajuamista, että olemme erottamaton osa luontoa: esimerkiksi inhimilliset talous, turvallisuus ja terveys riippuvat siitä, että luonnolla menee hyvin. Tätä ymmärrystä toivon vielä lisää.
Muutokseen on vaikuttanut tutkijoiden avoimempi ja laajempi viestintä. Tärkeä osa näkyvyyttä ovat olleet myös kansainväliset monimuotoisuutta käsittelevät raportit. Vuoden 2019 globaali IPBES-raportti oli käänteentekevä rakentaessaan laajempaa ymmärrystä siitä, mitä luontokato on ja miten se näkyy. Biodiversiteetin ekonomiaa käsittelevä Dasgupta-raportti puolestaan on tavoittanut uusia yleisöjä sanottaessaan luontokatoa taloustieteen termeille.
Erilaiset raportit ovat olleet suuressa roolissa siinä, miten luontokato globaalihaasteena on lyönyt läpi mediassa.”
Olet aktiivinen twiittaaja ja sinut kutsutaan usein mediaan kommentoimaan erilaisia luontoon liittyviä aiheita. Lisäksi olet kirjoittanut kirjoja suurelle yleisölle (esim. Andeilta Amazoniaan [Otava 2005] ja Tuntematon maa: luonnon monimuotoisuuden käsikirja [Otava 2007]). Olet saanut myös Koneen Säätiön Vuoden Tiedekynä -palkinnon 2011 ja Vuoden tieteentekijä -palkinnon 2012 ansioistasi tutkimuksen, opetuksen ja yhteiskunnallisen vuorovaikutuksen aloilla.
Minkälainen rooli tutkimuksesta viestimisellä on ollut tutkijanurallasi?
”Viestintä on ollut minulle tutkijana aina valtavan tärkeää, erityisesti kahdesta syystä: ensinnäkin koen tieteentekijänä ja professorina velvollisuutta kertoa tutkimuksestani, ja toisaalta tutkimustyön rinnalla viestiminen on tuonut voimaa, auttaen irrottautumaan tieteen kovasta maailmasta. Itselleni kaikista tärkeimpiä viestintäkeinoja ovat olleet päiväkoti- ja koululaisvierailut. Käytän paljon aikaani lasten ja nuorten kanssa, se antaa minulle ihmeellisen paljon voimaa ja tsemppiä.
”Tärkeä oivallus itselleni on ollut, että viestintä voi motivoida tutkimustyöhön ihan uudella tavalla.”
Tutkimuksen sanallistaminen ulospäin on opettanut kertomaan aiheista yksinkertaisesti ja uusilla tavoilla, piiloutumatta vaikean terminologian taakse. Tämä pakottaa katsomaan tutkimusta uusista näkövinkkeleistä ja ymmärtämään aiheita paremmin.
Viime aikoina on puhuttu paljon tieteen vaikuttavuudesta. Ajattelen, että meillä tutkijoilla on myös petrattavaa sen sanallistamisessa, miksi tiede on tärkeää.
En väitä, että aktiivinen tiedeviestiminen sopisi kaikille tutkijoille. Tietyllä tasolla kaikkien pitäisi olla valmiita kertomaan omasta tutkimuksestaan, mutta esimerkiksi tutkimusryhmässä kaikkien ei tarvitse viestiä, vaan vastuuta voi jakaa painotetusti niille, jotka viestimisestä luontaisesti innostuvat.
Opetan tiedeviestintää myös Turun yliopistossa, ja omilla eläintieteen luennoillani tuon monesti esiin viestinnän roolin, poimien esimerkiksi sosiaalisesta mediasta uusimpia puheenaiheita. Oman kokemukseni perusteella uusi tutkijasukupolvi ymmärtää tiedeviestinnän arvon paremmin. Uskon, että viestinnän rooli tutkijan elämässä tulee kasvamaan, ja tiedän, että viestintä parantaa tutkijan uran jatkomahdollisuuksia.
Tärkeä oivallus itselleni on ollut, että viestintä voi motivoida tutkimustyöhön ihan uudella tavalla.”
(juttu jatkuu kuvan jälkeen)
Nesslingin Säätiö painottaa apurahansaajilleen tutkimuksesta viestimisen tärkeyttä ja vaatii osana hakemusta viestintä- ja vuorovaikutussuunnitelman. Miten painotus näkyy konkreettisesti sisäisessä työssä?
”Ennen juuri alkanutta hallituskauttani toimin vuoden ajan asiantuntijalautakunnassa arvioitsijana. Kiinnitin työssä erityistä huomiota vuorovaikutussuunnitelmiin – muistan vaikuttuneeni siitä, miten hyvin ne oli keskimäärin laadittu. Tutkijat osaavat jo hienosti käyttää erilaisia viestintäkeinoja osana työtään. Haluan pitää näitä teemoja esillä myös hallituskauteni aikana, sillä koen ne todella tärkeiksi.
Eräs asia, jossa säätiöidenkin on tärkeä tehdä osansa, on keskusteluympäristön kultivoiminen kaikille tasa-arvoiseksi. Meidän tutkijoiden on tärkeää kuunnella muitakin, saatamme oppia jotain uutta.
Yleisen keskusteluilmapiirin tulisi ympäristökysymysten ympärillä olla sellainen, jossa jokaisen ihmisen mielipidettä arvostetaan koulutustaustasta huolimatta – kaikki pääsisivät mukaan keskusteluun. Tätä ajatusta toteuttaakin hyvin esimerkiksi Nesslingin Säätiön ja Tiina ja Antti Herlinin Säätiön yhteinen Puistokatu 4 -hanke.”
Olet siis verrattaen tuore tulokas säätiössä. Minkälainen kuva sinulla oli Nesslingin Säätiöstä ennen aloittamistasi, ja pitääkö tuo mielikuva edelleen paikkansa?
”Mielikuvani säätiöstä on vain vahvistunut. Nesslingin Säätiö on erottunut silmissäni jo aiemmin vahvasti sillä, miten nuoria tutkijoita sparrataan. Se osoittaa vastuunottoa nuorista tutkijoista: heillä on mahdollisuus oppia apurahanhakuprosessista, vaikka eivät saisi rahoitusta. Säätiö antaa jopa vuosittain suullista palautetta niille, jotka eivät ole apurahaa saaneet.
Tämä kielii hienosta arvomaailmasta, jossa jokaista tutkijaa arvostetaan ja jokaiselle annetaan mahdollisuus oppia. Asiantuntijalautakunnassa työskentely näytti minulle, että joka ikinen hakemus saa arvoisensa huomion ja kaikki luetaan huolella läpi.
Nuorten tutkijoiden lisäksi säätiö tukee uudistavalla hengellä tutkimusta, joka on äärimmäisen tärkeää ja ajankohtaista – yksi esimerkki tästä oli viime vuoden erityishaku ”Ihmisen talous ja terveys ekologisessa kriisissä”.
Nesslingin Säätiöllä on erityinen tarina, sillä säätiön varallisuus pohjaa autoteollisuuteen. Historia tuo kiinnostavalla tavalla esiin ajatusta siitä, että ympäristöasiatkaan eivät ole mustavalkoisia: voi olla autoteollisuuden alan johtaja, kuten Tor Nessling oli, ja silti haluta luonnolle hyvää.”
Sinua pyydettiin hallitukseen mukaan, kun professori Timo Kairesalo jätti hallituksen täytettyään 70 vuotta. Millaisissa tunnelmissa olet ottanut hallituspaikan vastaan ja mitä odotat hallitustyöskentelyltä?
”Vietin kotosalla iltaa alkukesällä, kun puhelin soi joskus seitsemän-kahdeksan aikaan. Luurin päässä oli hallituksen puheenjohtaja Simo Honkanen, joka kysyi, lähtisinkö Nesslingin Säätiön hallitukseen. Ei ollut vaikea vastata – olin äärimmäisen otettu kysymyksestä. Olin salaa haaveillut säätiön toimintaan mukaan pääsemisestä!
Olen lähtenyt hallitustyöskentelyyn suurella innolla, ja alku tulee olemaan varmasti paljon uuden oppimista. Arvostan kovasti hallituksen monialaista asiantuntemusta. Itse haluan tuoda esiin näkökulmaa luonnon monimuotoisuuteen, luontokatoon ja vuorovaikutukseen liittyen. Näkökulmani on vahvasti globaali, sillä olen onnekseni saanut viettää suuren osan elämästäni Amazoniassa kaukana päiväntasaajalla.”
Koska olet viettänyt sademetsissä paljon aikaa, katsot Amazoniaa poikkeuksellisen tarkkojen linssien läpi. Jos jokainen suomalainen ymmärtäisi kaksi asiaa Amazoniasta, mitä toivoisit niiden olevan?
”Ensinnäkin haluaisin ihmisten ymmärtävän, että kun puhumme Amazoniasta, emme puhu vain jostain kaukaisesta sademetsästä, vaan Länsi-Euroopan kokoisesta alueesta, joka vaikuttaa maailmanlaajuisesti aivan kaikkeen: ilmastoon, vesitalouteen, ruoantuotantoon. Amazonia vaikuttaa joka päivä jokaisen suomalaisen arkeen, joten se on tärkeä aihe myös meille.
Toiseksi, Amazoniaa ajatellaan usein biodiversiteettikeitaana, mitä se toki onkin. Sen lisäksi alue on kuitenkin myös ihmisen kulttuurisen monimuotoisuuden keidas. Amazonia on satojen alkuperäiskansojen koti. Meille ulkopuolelta aluetta katsoville se näyttäytyy usein vain luonnonvarana – mutta jos Amazonia tuhoutuu, tuhoutuu myös hyvin suuren ihmismäärän koti.”
Lopuksi: Mitä tutkit juuri nyt?
”Keskityn juuri nyt vahvasti BIODIFORM- ja BIODIFUL-konsortioiden johtamiseen. BIODIFORM-konsortiossa (SA Profi6) on mukana Biodiversiteettiyksikön rinnalla esimerkiksi Turun yliopiston kauppakorkeakoulu ja Humanistinen tiedekunta. Keskitymme laajassa kokonaisuudessa luonnon monimuotoisuuden ja talouden väliseen rajapintaan. Konsortiossa mietitään uudella tavalla luonnon monimuotoisuutta yli puhtaasti luonnontieteellisen näkökulman. Taustalla lymyää isoja kysymyksiä siitä, miten voisimme aikaansaada suuria, luontokadon pysäyttäviä muutoksia maailmassa. Mukana on esimerkiksi kauppatieteilijöitä ja historioitsijoita, ja tulemme tekemään yhteistyötä yritysten kanssa.
BIODIFUL-konsortion (SA STN) tieteellinen ja yhteiskunnallinen tavoite on tukea ja mahdollistaa muutosta kohti luonnon monimuotoisuutta kunnioittavaa johtajuutta sekä yksilö-, organisaatio- että yhteiskuntatasoilla. Neljän yliopiston ja tutkimuslaitoksen muodostama monitieteinen konsortio tuo yhteen luonnon- ja ihmistieteet (mm. biodiversiteettitutkimus, kestävyystiede, ympäristöjohtaminen, johtajuus, kuluttajatutkimus ja markkinointi, tulevaisuudentutkimus ja ruokatieteet). Käytännön tuloksena syntyy monitasoinen BIODIFUL-johtajuusmalli, itseorganisoituva BIODIFUL-verkosto sekä BIODIFUL-johtajuusfoorumi. BIODIFUL:n suomenkielinen nimi on LUMOAVA! Se viittaa luonnon monimuotoisuuden lumoavaan kauneuteen. Luontokadon pysäyttäminen on elämän suojelua.
Taustalla kulkee jatkuvasti oma eläintieteellinen Amazonia-tutkimukseni, jossa keskityn sellaisten lajien etsimiseen, joita ei vielä tunneta. Tutkimuksessani yritän löytää lajeja ja kertoa, miksi ne ovat tärkeitä. Saan omasta tutkimuksestani paljon voimaa ja intoa, mutta rakastan myös sitä, että saan tehdä paljon eri asioita samaan aikaan, yhteistyössä ihan erilaisten ihmisten ja tieteenalojen kanssa.”
Kuvat: Joel Haapamäki
Tutustu myös muihin hallitusesittelyihin
Niina Bergring
Simo Honkanen
Timo Kairesalo
Johanna Kentala-Lehtonen
Tellervo Kylä-Harakka-Ruonala
Pertti Lassila
Jari Niemelä
Niko Soininen
Ilari E. Sääksjärvi
Tuula Varis
