Elävällä luonnolla kestävämpi kaupunki

Kirjoittanut: Nesslingin Säätiö | lokakuu 3, 2016 | Kategoriassa: Blogi

Ympäristödialogeja-keskustelusarjan ensimmäisessä osassa pohdittiin viheralueiden tulevaisuutta entistä tiiviimmässä pääkaupungissa. Voiko metsän korvata viherseinällä?

Tiivistä, mutta kuinka tiivistä? Tällä kysymyksellä lähdettiin liikkeelle, kun kaupunkiekologi Kati Vierikko, ekologiseen rakentamiseen erikoistunut arkkitehti Pekka Hänninen ja yleiskaavasuunnittelija Heikki Salmikivi kokoontuivat ympäristöpolitiikan apulaisprofessori Sirkku Juholan fasilitoimana täpötäyteen Nessling Nestiin pohtimaan kaupunkirakentamisen tulevaisuutta.

urban-green

Kohti tiiviimpää Helsinkiä

Pääkaupunkiseudun täydennysrakentaminen vaikuttaa sekä asukkaiden että kaupunkiluonnon hyvinvointiin. Samaan aikaan yhä useampi suomalainen haaveilee asunnosta pääkaupungissa. Miten vastata sekä tulevien että nykyisten asukkaiden tarpeisiin?

Kaupunki on mahdottoman yhtälön edessä, Pekka Hänninen kertoi. Samaan aikaan on tarve tarjota asuntoja kasvavalle joukolle ihmisiä, lisätä viheralueita ja suosia kestäviä energiamuotoja, kuten aurinkopaneeleita ja maalämpöä. Tiivis asuminen ei välttämättä ole vihreämpää asumista, ellei uusiutuvaa energiaa oteta kaupungeissa tehokkaasti käyttöön.

Hännisen mukaan meidän pitäisi väistämättä myös asua ahtaammin. Tulevaisuudessa tilat voivat olla monikäyttöisiä, kun kotona vietetään entistä vähemmän aikaa.

Paitsi tilojen, myös viheralueiden pitää palvella kaupunkilaisia. Puisto voi olla isokin, muttei silti palvele käyttäjää, Kati Vierikko kertoi. Moni kaupungin viheralue on niin vähällä käytöllä, että niitä olisi varaa tiivistää. Sen sijaan luonnontilaisten metsien, kuten Keskuspuiston, liika pirstaloituminen vaikuttaa metsän ekosysteemiin ja lajistorakenteeseen. Pienentyvät luontoalueet  eivät myöskään palvele ihmisiä harrastus- ja virkistyspaikkana. Lauttasaaren viheralueilla on ihmisiä ruuhkaksi asti, yleisöstä muistutetaan.

Tiivistäminen ei ole välttämättä pahasta, mutta se pitää toteuttaa järkevästi, Kati Vierikko kertoi. Keskustelijat olivat yhtä mieltä siitä, että puistot ja viherseinät eivät voi täysin korvata metsiä. Niiden yksipuolinen eliöstö ei tarjoa samoja hyötyjä kuin monipuolinen luonto. Luonnon mikrobeilla on paljon myönteisiä vaikutuksia kaupungin asukkaiden terveyteen.

Rakennetuilla viheralueilla voidaan silti lisätä luonnon tuottamia hyötyjä esimerkiksi hiilinieluna, lämpötilantasaajana ja ilmanpuhdistajana. Samalla ne lisäävät kaupungin viihtyvyyttä.

“Viherseinälle ei kuitenkaan voi mennä hiihtämään”, yleisössä istuva maisema-arkkitehti Elina Kataja huomauttaa.

Tiiviimpää kaupunkia – mutta minne?

Kaupungin tavoitteena on rakentaa kolmasosa uusista asunnoista tiivistämisrakentamisena vanhoille kantakaupungin asuinalueille, Heikki Salmikivi kertoi. Loput uusista asunnoista tulevat kaupunkibulevardialueille esimerkiksi Laajasaloon, sekä täysin uusille alueille, kuten Malmin lentokentälle. Tiiviimmällä kaupunkirakenteella tavoitellaan asuntojen hintojen laskua sekä tehokkaampaa liikkumista.

Kaupungin muutoksissa vastaan tulee myös asuinalueiden sosioekonominen eriytyminen. Hyvin toimeentulevilla alueilla asukkaat reagoivat hanakasti kaavamuutoksiin. Samaan aikaan esimerkiksi maahanmuuttajat ovat olleet hyvin vähän mukana kaupungin kehittämisessä.  Ratkaisuna voisi olla kaupunkisuunnittelun jalkauttaminen kaupunginosiin, sosiaalitoimen yhteyteen.

Heikki Salmikivi piti tärkeänä, että tiivistämisen haitat on pyrittävä jakamaan tasaisesti kaikkien kaupunkilaisten kesken. Oikeus viheralueisiin ei saa olla varallisuuskysymys. Erityisesti Keskuspuiston tulevaisuus on saanut paljon huomiota, mutta todellisuudessa rakentaminen kaventaa luontoalueita ympäri kaupunkia, Salmikivi kertoi.

“Pitäisikö itähelsinkiläisten matkustaa keskuspuistoon asti ulkoilemaan?” kommentoitiin yleisöstä.

Rakentavia ratkaisuja

Keskustelijat olivat yhtä mieltä siitä, että parkkipaikkoja pitäisi vapauttaa entistä enemmän asuntorakentamiselle. Pekka Hänninen muistutti, että Helsingissä on kuusitoista neliökilometriä parkkipaikkoja, kun Keskuspuiston pinta-ala on kymmenen neliökilometriä. Heikki Salmikivi visioi, että tulevaisuudessa yhä harvemmalla kaupunkilaisella on oma auto. Jo rakennetuilta alueilta voi siten vapautua lisää tilaa asumiseen.

Hyväksyntää kerää ajatus, että jo olemassa olevia viheralueita tuodaan paremmin kaupunkilaisten käyttöön. Salmikivi mainitsee Helsingin monet saaret, joista esimerkiksi kesällä yleisölle avattu Vallisaari on houkutellut paljon kaupunkilaisia. Rakentaminen sen sijaan kannattaa kohdistaa liikenteen solmukohtiin, jotta bussiin pääsee näppärästi kotiovelta.

Helsingistä löytyy yllättävistä paikoista paljon tilaa, joka voisi tulevaisuudessa olla entistä vihreämpää, Heikki Salmikivi kertoi. “Kantakaupunki on täynnä sisäpihoja, mutta useimmat niistä ovat asfaltoituja.”

Entä jos sisäpihoilla olisikin tulevaisuudessa monimuotoista vihreyttä, puita kiipeilyyn ja alueita kaupunkiviljelyyn?

Ympäristödialogeja-sarja jatkuu 19. lokakuuta keskustelulla lihan kulutuksen tulevaisuudesta.

Ympäristödialogeja

Tilaa uutiskirjeemme

Tilaamalla uutiskirjeemme pysyt ajantasalla ja saat uusimmat artikkelit suoraan sähköpostiisi.