Kuvittelukyvyn vaaliminen on yksi aikamme keskeisistä haasteista. Kun globaalin ympäristökriisin monet merkit ovat viime aikoina purskahtaneet yleiseen tietoisuuteen, tarvitaan tiedon, taidon ja toivon lisäksi kykyä kuvitella maailma ja ihmisen rooli siinä uusiksi.
Ajallemme tyypillinen tapa määritellä asioita erottelujen kautta on ongelmallista nykyaikaisten monimutkaisten haasteiden hahmottamisen kannalta. Erityisen selvää tämä on ekologisen kriisin kohdalla: kun puhutaan luonnosta tai ympäristöstä ja niiden kriisitilasta, ongelmia ei voida lokeroida ihmisen luomista ja ylläpitämistä käytänteistä irrallisiksi. Käsityksemme ympäristöstä ja sen tilasta muotoutuu tieteen lisäksi ainakin teknologian, politiikan ja viestinnän vaikutuksesta. Taiteella on kuitenkin suora väylä yksilön kokemusmaailmaan ja siksi se on erityisen tärkeä ihmisen toiminnan muoto.
Taide on tieteen tapaan ihmisen itseään varten maailman ymmärtämiseen, erittelemiseen ja ilmaisuun kehittämä systeemi. Se ei Leonardo da Vincin aikaan ollut erillistä tieteestä eikä se nykyäänkään taivu vain tieteellisen maailmankatsomuksen kommentaattoriksi tai tiedeviestinnän kanavaksi. Myös luonnontieteeseen nojaava ymmärrys maailmasta ja sen ilmiöistä perustuu luovalle ajattelulle, hahmotuskyvylle ja kauneudentajulle, jotka ovat eri taidemuotojen keskeisintä välineistöä. Taide itsessään on myös esimerkki kestävästä järjestelmästä, jolla on vahva perinne mutta joka siitä huolimatta muuttaa muotoaan ja laajentaa toiminta-aluettaan.
Estetiikan tutkija Wolfgang Welschin mukaan ihmisen ja muun ympäristön suhteen uudelleen hahmottaminen vaatii perusteellista muutosta teknologis- ja kulutuskeskeisessä maailmankuvassa. Länsimaisesta alkuperästään huolimatta ei enää juurikaan löydy maailmankolkkaa, jossa tämän ajattelutavan seuraukset eivät valitettavasti vaikuttaisi. Kuten Welsch painottaa, antroposeenin ajan taiteen rooli ei voi rajoittua turruttamiseen kriisin keskellä tai visioihin ihmisenjälkeisestä maailmasta, vaikka nämä suunnat ovatkin läsnä taiteen kentällä. Taide myös aktivoi, stimuloi toimintaan.
Ihminen ei ole vain sosiaalinen, tiedollinen ja älyllinen vaan myös, ja paikoin ehkä ennen kaikkea, kulttuurillinen, aistiva ja tunteva olento. Taide on kautta aikojen ollut luonteva välittäjä yksityisen ja yhteisesti jaetun kokemuksen välillä. Esimerkkinä tästä, ympäristöongelmat eivät aina ole ihmisyksilön havaittavia, mutta taiteen keinoin niille on mahdollista antaa aistittava muoto, symboli tai yksilön kokemuspiiriä koskeva viitekehys. Taiteen luoma aistimellinen tai kertomuksellinen yhteys vaikeasti ymmärrettävään ilmiöön helpottaa siihen liittyvien tunteiden tunnistamista, käsittelemistä ja kommunikoimista.
Taiteesta on kuitenkin vaikea puhua yhtenä kokonaisuutena. Taidetta on ja tulee olla monenlaista ja se myös määritelmällisesti venyttää omia rajojaan. Taide ei ole pelkistettävissä vain erilaisten ongelmien kuvaajaksi vaan sillä on myös itseisarvonsa. Emme voi kuitenkaan sivuuttaa taidetta ympäristökriisin kokonaisvaltaisen ymmärtämisen näkökulmasta vaan sen asemaa osana kriisin käsittelyä tulee tukea etenkin taiteen rahoituksen kehittämisen, monialaisen yhteistyön vaalimisen ja taidekasvatuksen keinoin.
Sanna Lehtinen (FT) toimii tutkijatohtorina (Research Fellow) Aalto-yliopiston taiteen ja suunnittelun korkeakoulussa. Vuosina 2018–20 hän työskenteli tutkijatohtorina Helsingin Yliopiston kestävyystieteen instituutissa (HELSUS). Tutkimuksessaan hän keskittyy ympäristöestetiikkaan sekä ympäristötaiteen filosofiaan. Lehtinen on toiminut Suomen Estetiikan Seura ry:n puheenjohtajana vuodesta 2019 ja hän kuuluu kansainvälisen kaupunkifilosofian tutkimusverkoston hallitukseen.
Väitöskirjansa Excursions into Everyday Spaces : Mapping Aesthetic Potentiality of Urban Environments through Preaesthetic Sensitivities (2015) lisäksi Lehtinen on toimittanut kokoelman Paths from the Philosophy of Art to Everyday Aesthetics (2019, toim. Kuisma, Lehtinen & Mäcklin), Contemporary Aesthetics -lehden kaupunkiestetiikkaan keskittyvän erikoisnumeron (2020) sekä Open Philosophy -lehden kaupunkifilosofian teemanumeron (2020). Lehtisen viimeisimmät tutkimusartikkelit tarkastelevat taidetta kaupunkitilassa, rakennetun ympäristön esteettisiä arvoja, sukupolvienvälistä ympäristöestetiikkaa sekä uusien kaupunkiteknologioiden vaikutusta kaupunkiesteettiseen kokemukseen.
Sanna Lehtinen on on mukana keskustelemassa Ympäristödialogissa: Taide ympäristökriisin käsittelijänä. Tilaisuus järjestetään keskiviikkona 2.9.2020 klo 16.30 -18. Ilmoittaudu mukaan.
