Mitä tapahtuu kun kannot viedään metsästä?

Kirjoittanut: Apurahansaaja | 11 toukokuun, 2015 | Kategoriassa: Apurahansaajalta

Kantojen korjuu on tällä hetkellä merkittävin metsämaaperän rakennetta muokkaava toimenpide Suomessa.

Metsämaaperä muodostaa perustan metsäekosysteemin toiminnalle. Maaperän fysikaaliset, kemialliset ja biologiset prosessit säätelevät hiilen, ravinteiden ja veden kiertoa ja kulkeutumista pohjaveteen ja vesistöihin. Ilmastonmuutos ja ihmisen toiminta vaikuttavat metsäekosysteemin ainevirtoihin ja –varastoihin. Edellä mainitut muutokset heijastuvat vuorostaan maaperäeliöstön, aluskasvillisuuden, ja puuston kasvuun ja hyvinvointiin.

Kantojen korjuun seurauksena kasvupaikalta poistuu huomattavasti enemmän ravinteita kuin runkopuun korjuussa, koska lähes koko puubiomassa, mukaan lukien hakkuutähteet, kuljetetaan pois. Tämä on nostanut esiin huolen siitä, että kantojen korjuu voisi pitkällä aikavälillä köyhdyttää kasvupaikkojen tuotoskykyä ja aiheuttaa kasvutappioita seuraavissa puusukupolvissa. Lisäksi kantojen korjuun ja sen jälkeen tehtävän maanmuokkauksen fysikaalisia ja kemiallisia vaikutuksia on tutkittu Suomessa ja maailmalla hyvin vähän.

 

Kuvan alueelta kannot on kerätty vuonna 2010. Vaalean ruskeat kohoumat ovat mättäitä, joissa on paljastunutta kivennäismaata. Näihin kohtiin istutetaan uudet taimet uudistusvaiheessa.

Kuvan alueelta kannot on kerätty vuonna 2010. Vaalean ruskeat kohoumat ovat mättäitä, joissa on paljastunutta kivennäismaata. Näihin kohtiin istutetaan uudet taimet uudistusvaiheessa.

 

On kuitenkin selvää, että kantojen korjuun aiheuttama fysikaalinen häiriö heijastuu syvälle maahan. Kantojen korjuun fysikaalisten vaikutusten tutkiminen on ensiarvoisen tärkeää jo pelkästään siksi, että pitkien kiertoaikojen Suomessa nykyiset metsänhoidolliset toimenpiteet voivat heijastua pitkälle tulevaisuuteen. Lisäksi viime aikaiset selvitykset ympäristöjärjestöjen taholta ovat nostaneet esiin huolen intensiivisten metsänhoitotoimenpiteiden kestävyydestä ja vaikutuksista metsäekosysteemin pitkän aikavälin toimintaan.

Suomessa metsämaat ovat tyypillisesti suhteellisen niukkaravinteisia podsolimaannoksia, joiden luontaisiin ominaisuuksiin kuluu happamoituminen. Hitaasti hajoavan havupuiden neulaskarikkeen vaikutuksesta metsänpohjalle muodostunut humuskerros hajoaa hitaasti ja samalla happamoittaa maaperän pintakerroksia. Karikkeella on kuitenkin myös tärkeä rooli kangasmaan ravinteiden kierrossa sekä luonnontilaisissa että talousmetsissä. Perinteisessä puunkorjuussa vihreät neulaset, oksat ja latvukset on tavallisesti jätetty hakkuualalle, jottei ravinnepoistuma ylittäisi kasvupaikan tarpeita. Avohakkuun seurauksena kasvillisuuden veden ja ravinteiden otto vähenee, valunta lisääntyy ja pohjaveden pinta nousee, mikä lisää orgaanisen aineksen ja ravinteiden huuhtoutumisriskiä.

Viimeaikaiset tutkimukset ovat osoittaneet, että kotimaisten puulajien (kuusi, mänty, rauduskoivu) kannot toimivat hiilen ja typen pitkäaikaisvarastoina. Kannot vapauttavat hajoamisen myötä hiiltä verrattain hitaasti ja toimivat samalla myös typen nieluina, näin ollen mahdollisesti vähentäen typen huuhtoutumista vesistöihin ja pohjaveteen.

Tutkimuksemme tarkoituksena on selvittää, kuinka kantojen korjuu vaikuttaa maaperän hiili- ja ravinnedynamiikkaan sekä rakenteeseen pitkällä aikavälillä. Olemme tutkineet kantojen korjuualoja Keski-Suomessa, joissa kantojen korjuu on tehty yli kymmenen vuotta sitten, yhteistyössä Ruotsin maatalousyliopiston (Sveriges Lantbruksuniversitet, SLU) kanssa. Tutkimusalueet on tarjonnut käyttöömme UPM.

Alustavat tulokset ovat osoittaneet, että kantojen korjuu vähentää orgaanisen aineksen, hiilen ja typen määriä maaperän pintakerroksissa. Muutoksia on myös havaittu syvemmissä maakerroksissa mikä kielii siitä, että kantojen korjuu sekoittaa maaperää paljon syvemmältä kuin perinteinen puunkorjuu.

Tutkimuksen seuraavissa vaiheissa selvitämme maaperän tiivistymistä ja pintahäiriöitä kantojen korjuun seurauksena, joka osaltaan auttaa selvittämään korjuun kokonaisvaikutuksia.

 

Lilli Kaarakka, Marjo Palviainen ja Heljä-Sisko Helmisaari

Kirjoittajat ovat Helsingin yliopiston Metsätieteiden laitoksen tutkijoita, joista  Lilli Kaarakka tekee väitöskirjaansa Nesslingin Säätiön rahoittamassa tutkimushankkeessa "Maaperämuutosten kesto ja ekosysteemin pitkän ajan toipuminen kemiallisesta ja fysikaalisesta kuormituksesta"

 

Tilaa uutiskirjeemme

Tilaamalla uutiskirjeemme pysyt ajantasalla ja saat uusimmat artikkelit suoraan sähköpostiisi.