Minä väitän: sovittelun hyödyntäminen ympäristöasioissa edellyttää monien ennakkoluulojen purkamista

Kirjoittanut: Ympäristödialogeja | marraskuu 21, 2016 | Kategoriassa: Blogi

Ympäristökonfliktien ratkaisun professori Lasse Peltonen nostaa esille seitsemän estettä sovittelun yleistymiselle ympäristökonflikteissa.

"Suomalainen rauhanvälitys nauttii maailmalla suurta arvostusta. Maailmalta katsellen Suomen olettaisi olevan konfliktinratkaisun luvattu maa. Ympäristökiistoja tarkastellessa herää kuitenkin kysymys, miksei rauhanvälityksestä tuttuja osapuolten välisen dialogin tai sovittelun keinoja käytetä vaikkapa maankäyttöön, metsävarojen hyödyntämiseen, kalastukseen, kaivosteollisuuteen, tuulivoimaan tai kaupunkisuunnitteluun liittyvissä konflikteissa.

Sovittelun hyödyntämisellä on Suomessa tiedollisia,  institutionaalisia, kulttuurisia ja asenteellisia esteitä eikä  konfliktinratkaisun ja sovittelun lupauksia voida lunastaa ellei näitä työstetä.

Ohessa seitsemän estettä ja hidastetta sovittelumenetelmien hyödyntämiselle ympäristöpäätöksenteossa."

feather

"Ensimmäiseksi; tietoisuus ympäristökiistojen aiheuttamista kustannuksista yhteiskunnalle on olemattoman ohut. Ymmärrämme kyllä, että työmarkkinariitojen sovittelua tarvitaan, koska muuten hanskat tippuvat ja Suomi pysähtyisi. Samalla lukemattomat ympäristöön vaikuttavat hankkeet ja näihin liittyvät säädösvalmistelu-, ympäristölupa- ja kaavoitusprosessit ajautuvat eriasteisiin konflikteihin. Konfliktit pysäyttävät ja hidastavat hankkeita, vaikeuttavat niiden toimeenpanoa ja syövät osapuolten välistä luottamusta.

Toiseksi; Suomessa tuntuu olevan ongelmallista yhdistää sovittelun elementtejä julkisoikeudellisten kiistojen käsittelyyn. Toisin kuin yksityisoikeudellisissa asioissa, esim. rikos- ja riita-asioissa, Suomen lainsäädäntö ei tunne erillistä sovittelumenettelyä ympäristöasioissa, vaikka asianosaisten kuuleminen ja tähän liittyvät oikeudelliset velvoitteet periaatteessa tähtäävätkin intressien yhteensovittamiseen. Yhtenä esteenä sovittelun hyödyntämiselle onkin suomalainen käsitys yleisestä edusta, jota lainsäädäntö ja lahjomattomat viranomaiset vaalivat, ja joka ei ole neuvoteltavissa.

Kolmanneksi – edelliseen liittyen – Suomessa ajatellaan, että valtio ja viranomainen on muiden toimijoiden yläpuolella, vaikka se on useissa konflikteissa yksi kiistan keskeisistä osapuolista. Esimerkiksi saamelaisten näkökulmasta Suomen valtio ei ole puolueeton taho, vaan koloniaalisen vallan edustaja. Ajatus valtion erityisestä asemasta yleisen edun vaalijana johtaa helposti ajattelemaan, että valtiollinen toimija, esimerkiksi ministeriö voi ratkaista konfliktin omilla päätöksillään. Keskinäisriippuvaisessa maailmassa tämä ei enää onnistu. Käytännössä valtionkin valta on rajallista, joten neuvottelu on olennainen keino ristiriitojen ratkaisemiseen.

Neljänneksi - Sovittelu nähdään liian kapeasti jo kärjistyneen riidan purkuyrityksenä, kun se voitaisiin nähdä laajemmin, ennakoivana prosessina, jossa eri osapuolten näkemyksiä kartoitetaan systemaattisesti ja sovitetaan yhteen neuvottelemalla. Sovittelu on luonteeltaan avustettua neuvottelua, joka voidaan aloittaa kiistan aikaisessakin vaiheessa. Aikaisessa vaiheessa tehdyt interventiot ovat myös paljon tehokkaampia kuin pitkään velloneiden kärjistyneiden riitojen ratkaisuyritykset. Tästä näkökulmasta sovittelun menetelmät kytkeytyvät laajemmin päätösten valmistelun, vuorovaikutuksen ja osallistumisen kysymyksiin ja menetelmiin.

Viidenneksi; Sovittelussa pelätään joutumista oikeudellisesti ”harmaalle alueelle”, jossa soviteltavan ratkaisun epäillään luistelevan sieltä, missä laillisuuden aita on kaikkein matalin. Helposti ajatellaan, että sovittelussa voidaan mielivaltaisesti sopiva mitä tahansa – riippumatta vallitsevasta lainsäädännöstä tai muista sitoumuksista. Käytännössä sovittelu toimii ”neuvotteluna lain varjossa”, koska sen taustalla ja vaihtoehtona on muu oikeudellinen prosessi tai viranomaisen ratkaisu. Sovittelu ei siis synnytä laittomuuksia – mutta se voi laajentaa neuvottelun osallistujajoukkoa ja tehdä neuvotteluista näkyviä.

Kuudenneksi; Suomessa luotetaan konfliktinratkaisussa faktoihin – eikä sovittelulle nähdä suurempaa tarvetta, jos oikeiden faktojen katsotaan ratkaisevan kiistat. Paljon paukkuja pannaan selvitysten tekemiseen, ja usein ristiriitaisia kysymyksiä setvivät niin kutsutut selvitysmiehet. Oikean tiedon tuottaminen ei kuitenkaan sellaisenaan voi ratkaista intressi- ja arvopohjaisia, tunnepitoisia kiistoja. Tämän harhan merkitys on erityisen suuri ympäristökysymyksissä, joissa tieteellä ja tutkimuksella on erityisen keskeinen rooli.

Seitsemänneksi; Ulkopuolisen sovittelijan tai yleisemmin ”neutraalin kolmannen osapuolen” rooli on suomalaisille tuntematon – eikä ulkopuoliseen apuun tarttuminen konfliktitilanteissa ole helppoa. Yksittäiselle organisaatiolle konfliktit voivat merkitä turhauttavaa epäonnistumista omien perustehtävien toteuttamisessa. Tästä seuraa turhautumista, häpeää ja (itse)syytöksiä, joiden takia toimijat jäävät yksin konfliktiensa kanssa. Kuten lääkärin työstä sairauden hoidossa, myös sovittelijan avusta on eniten hyötyä ongelman varhaisessa vaiheessa.

Ilman tällaisten esteiden purkamista sovittelu ei voi lunastaa lupauksiaan ympäristökonfliktien käsittelyssä. Laajennettu sovittelun idea ja sen erilaiset sovellukset voidaan ymmärtää ympäristöpolitiikan tavoitteiden yhteensovittamisen ja toimeenpanon menetelmänä. Kyse on siitä, miten synnytetään fiksuja neuvotteluratkaisuja joustavasti ja nopeasti, mutta myös avoimesti, reilusti ja oikeudenmukaisesti."

lasse_peltonen

Lasse Peltonen
Kirjoittaja on ympäristökonfliktien ratkaisun professori Itä-Suomen yliopistossa

 

YMPÄRISTÖDIALOGEJA - YMPÄRISTÖKONFLIKTIEN SOVITTELU

Keskustelu ympäristökonfliktien sovittelusta jatkuu - tervetuloa mukaan!

Ympäristödialogeja: Ympäristökonfliktien sovittelu 30.11. klo 16.30-18.00 Nessling Nestissä. Keskustelemassa ympäristökonfliktien ratkaisun professori Lasse Peltonen (Itä-Suomen yliopisto), kalastusneuvos Eija Kirjavainen (maa- ja metsätalousministeriö) ja hallituksen puheenjohtaja Pasi Rinne (Gaia Group). Tilaisuuden fasilitaattorina toimii  journalistiikan vierailijaprofessori ja toimittaja Hanna Nikkanen (Tampereen yliopisto).

Paikkoja on rajattu määrä, varaa omasi ja ilmoittaudu mukaan keskustelemaan tai osallistu verkossa tunnisteella #ydialogeja.

Tilaisuuden järjestävät Ympäristötiedon foorumi, Nesslingin Säätiö ja Koneen Säätiö.

Katso muut Ympäristödialogeja-tilaisuudet.

Tilaa uutiskirjeemme

Tilaamalla uutiskirjeemme pysyt ajantasalla ja saat uusimmat artikkelit suoraan sähköpostiisi.