Minä väitän: Lapissa tarvitaan kulttuurisensitiivisyyttä

Kirjoittanut: Ympäristödialogeja | 15 marraskuun, 2019 | Kategoriassa: Blogi

Jäämerenrata ja muut luonnonvarahankkeet kompastuvat jo alkumetreillä, jos ne koetaan ylimieliseksi tuontitavaraksi.

Lännen maa kultaa toi, lännen maa kultaa loi,
Tuli mies, valkoinen, rautatien laittaen!
Näin huusi viimeinen tuo mohikaani: "Villiä länttä enää ole ei!"

Näillä sanoilla lauloi Sielun Veljet yhtyeen Ismo Alanko kappaleen Viimeinen mohikaani. Mutta mitä tekemistä villin lännen legendoista ammentavalla rock-kappaleella on Lapin ja Jäämerenrata-hankkeen kanssa? Symbolitasolla paljonkin.

Konflikteissa on kyse oikeuksista, arvoista ja vääryyden kokemuksista. Niin ympäristökiistoissakin. Kiistoja vauhdittavat ja synnyttävät tunteet, että tulee ylikävellyksi. Hyötyjen ja haittojen epäreilu kohdentuminen on myös hyvä käyteaine konflikteille.

Jäämerenrataa haluavat erityisesti Lapin Liitto sekä liikemies Peter Vesterbacka. Molemmat uskovat, että rata piristäisi Lapin elinkeinoelämää merkittävästi ja toisi vaurautta. Siitäkin huolimatta, että liikenne- ja viestintäministeriön selvitys toteaa hankkeen taloudellisesti kannattamattomaksi.

Rataa vastustavat jyrkimmin Saamelaiskäräjät, poroelinkeino ja saamelaiset aktivistit. Rata on jopa tulkittu kolonialistiseksi hankkeeksi, joka polkee saamelaiset oikeuksineen maan rakoon. Jäämerenrata nähdään valkoisen miehen ratana Lapin preerialla.

Valtion ja saamelaisten välit ovat viime vuosina olleet kireät. Saamelaisten nuori ja koulutettu sukupolvi on nostanut pöydälle koetut vääryydet, joita valtio ja valtakulttuuri ovat alkuperäiskansaan kohdistaneet. Useat niistä liittyvät kieleen, itsemääräämisoikeuteen ja varsinkin luonnonkäyttöön. Kyse ei kuitenkaan ole vain luonnonvaroista, vaan kohtaamisista nyt ja historian saatossa. Ja siitä, kuka on kuskin paikalla.

Kiista Jäämerenradasta ei ole ainoa tapaus, joka paljastaa Lapin luonnonkäytön kulttuuriset reunaehdot. Lappilainen identiteetti rakentuu vahvasti luonnon ja siellä pärjäämisen idealle. Kun lappilaiselle ehdotetaan uusia toimintatapoja luonnon suojelemiseksi tai hyödyntämiseksi, siirrytään herkälle alueelle. Neuvot ja ohjeet tulkitaan herkästi kritiikiksi sitä kohtaan, mikä on pyhintä. Lapissa tarvitaankin kulttuurisensitiivisyyttä luonnonvarojen hallinnassa.

Kulttuurinen sensitiivisyys tarkoittaa sitä, että ollaan tietoisia millaisten asioiden, arvojen ja ihmisyhteisöjen kanssa ollaan tekemisissä – ja kunnioitetaan näitä ihmisiä ja arvoja. En usko, että Peter Vesterbacka haluaa kolonisoida Saamenmaan, mutta vaikuttaa siltä, että hän ei ole tunnistanut sitä kulttuurista ja yhteiskunnallista skeneä, jossa hän operoi.

Kulttuurisensitiiviseen lähestymistapaan liittyy myös praktista viisautta. Yhteisöjen ulkopuolelta tulevat ideat otetaan paremmin vastaan, jos niiden kantaja vaikuttaa luotettavalta, avoimelta ja kunnioitusta osoittavalta toimijalta. Tässä on helppo töpeksiä, jos ei ole riittävästi tietoa eikä otollista asennetta.

Luonnonvarakeskuksen tutkija Mikko Jokinen. Kuva: Jussi Leionen
Luonnonvarakeskuksen tutkija Mikko Jokinen. Kuva: Jussi Leionen

Kirjoittaja on tutkija Luonnonvarakeskuksessa. Mikko Jokinen väitteli syyskuussa 2019 Lapin ympäristökiistojen kulttuurisista tekijöistä. https://doi.org/10.14214/df.281

Blogissa esitetyt näkemykset eivät edusta Luken virallista kantaa vaan ovat kirjoittajan näkemys asiasta.

Tilaa uutiskirjeemme

Tilaamalla uutiskirjeemme pysyt ajantasalla ja saat uusimmat artikkelit suoraan sähköpostiisi.