Punahiuksinen nainen makaa metsässä puunrungon päällä

Kun maailma näyttää palavan, toivoa tarvitaan enemmän kuin koskaan

Kirjoittanut: Apurahansaaja | 16 syyskuun, 2021 | Kategoriassa: Apurahansaajalta

Miten ylläpidetään toivoa? Arvotutkija Jaakko Kaartinen kirjoittaa toivon merkityksestä ilmastokriisin aikakaudella. Toivo on liikevoimaa, Kaartinen sanoittaa.

Ihmisillä on tutkitusti taipumuksena useammin huomioida negatiiviset uutiset ja uhat kuin hyvät uutiset ja mahdollisuudet. Tämä huomiointia ja ajattelua johdatteleva painotus on hyödyllinen, koska se suojelee lajia yltiöpäisyyksiltä, mutta se voi myös johtaa vahingollisiin virhepäätelmiin.

Yksi negatiivisuuden painotuksen hankalista seurauksista näyttäisi olevan, että mitä enemmän ihmiset seuraavat uutisia ja hankkivat tietoa ilmasto- ja ympäristökriisistä, sitä synkemmältä ja uhkaavammalta kriisit ja niihin liittyvät ilmiöt vaikuttavat. Tarkemmin sanottuna ongelmallista ei ole tulla tietoiseksi näiden kriisien syistä, seurauksista ja niihin liittyvistä muutostarpeista, vaan se, jos uhkakuvat kasvavat niin suuriksi, että ne estävät näkemästä samanaikaisia myönteisiä uutisia onnistuneista ratkaisuista ja rohkaisevista muutoksista.

Ympäristö- ja ilmastoahdistus voi kasvaa niin syväksi, että se tukahduttaa kaiken toivon kriisien ratkaisemisesta.

Toivo on keskeinen resurssi, jonka riittävyydestä on huolehdittava 2020-luvun suurimpien haasteiden kanssa työskenneltäessä. Ilmastonmuutoksen kohtaaminen ja ympäristökriisin purkaminen edellyttävät muutoksia yksilöiden ja väestöjen tasolla. Muutokseen tarvitaan suuntia, keinoja ja liikevoimaa. Toivo on tuota toimijuuden ja intention edellyttämää liikevoimaa.

Mistä toivoa? Toivon tankkaamiseksi ei riitä pelkkä tieto, koska toivo on olemukseltaan tunnetta ja luottamuksen kokemusta. Entä, jos yhdistetään tietoa ja tunnetta ja otetaan laajempi perspektiivi?

 

Huhtikuussa 2022 Espoon kaupunginteatterissa saa ensi-iltansa Silentopia-niminen teos. Tässä teoksessa lähestytään ilmasto- ja ympäristökriisiä taiteen ja tieteen kautta. Silentopia käsittelee kriisien herättämiä tunteita ja tutkii tanssin ja musiikin keinoin, millaisin ritualistisin reitein koetusta ilmasto- ja ympäristöahdistuksesta voi purkautua kohti toimintaa ja muutosta.

Osana Silentopia-hanketta Maj ja Tor Nesslingin säätiön Ratkaisuja-blogissa puramme tutkijoiden näkökulmasta auki teoksen teemoja. Miten yksilön toimijuutta voidaan vahvistaa muutoksessa? Voidaanko oivalluksia muutoksien suuntaan löytää inspiroitumalla ekosysteemien dynamiikasta – tai erityisesti muurahaisten toiminnasta?

Ympäristökriisiä voidaan tarkastella kaikkien lajien ja elinympäristöjen mitattavana muutoksena. Toisaalta se on nimenomaan inhimillisessä kulttuurisessa todellisuudessa koettu kriisitila: vakiintuneet ja hyvinä pitämämme tavat elää ja toimia ovat paljastuneet ongelmallisiksi ja tuhoisiksi.

Viimeistään nyt erityisesti ilmastomuutokseen liittyvät tiedot ovat tavoittaneet jokaisen. Kaikkien aihetta koskevien viimeaikaisten kyselytutkimusten (Esim. Ilmassa ristivetoa -selvitys) mukaan huomattava enemmistö suomalaisista on huolissaan ilmastonmuutoksesta. Toisaalta noin puolet epäilee mahdollisuuttaan vaikuttaa ja keinojen riittävyyttä.

Sosiaalisten muutosten tutkimus osoittaa, että käyttäytymistä ohjaaviin normeihin kytkeytyvät voimakkaatkin muutokset ovat mahdollisia eräänlaisina dominoefekteinä. Niiden houkuttelemiseksi liikkeelle tarvitaan huomion vetämistä siihen, mitä halutaan muuttaa ja mikä on mahdollista. Jotta ilmasto- ja ympäristökriisiin vaadittavia muutoksia tapahtuu, huoleen heräämisen lisäksi ihmisten pitää ajatella uutta tapaa toimia ja luottaa siihen. Sanoisimmeko tätä toivon näköalaksi?

Vaan entäpä, onko toivon käsitteellä merkitystä muurahaiselle?

 

Jaakko Kaartinen

Kirjoittaja Jaakko Kaartinen on arvotutkija, jota kiinnostavat ihmisen valintojen taustalla vaikuttavat taipumukset, syyt ja päämäärät.

 

Silentopian toteuttavat yhteistyössä Tanssiteatteri Sivuun Ensemble, Espoon kaupunginteatteri ja April Jazz -festivaali. Teoskokonaisuus toteutetaan Maj ja Tor Nesslingin Säätiön, Niilo Helanderin Säätiön, Taiteen edistämiskeskuksen, Helsingin kaupungin ja Espoon kaupungin tuella. Teokseen liittyviä tekstejä tullaan julkaisemaan Ratkaisuja-blogissa noin kerran kuussa ensi-iltaan saakka. Kirjoittajina ovat arvotutkija Jaakko Kaartinen, muurahaistutkija Unni Pulliainen, ympäristösosiologi Marja Mesimäki ja ympäristötutkija Panu Pihkala.