Apurahat vuodelle 2017 on myönnetty

Nesslingin Säätiön vuoden 2016 haussa näkyi, miten laaja-alaisesti ympäristöhaasteet ja niiden ratkaisut tutkimuskentällä tänä päivänä hahmotetaan. Kiitos kaikille hakemuksensa määräajassa jättäneille ja lämpimästi onnea apurahan saajille! Rahoitusta saaneet hankkeet voi käydä katsomassa tästä linkistä.

Nesslingin Säätiön yleinen apurahahaku oli vuonna 2016 kaksiosainen. Säätön hallitus myönsi apurahat henkilökohtaisiin väitöskirja- ja post doc -työskentelyrahoihin sekä ympäristötiedon viestintään 21.11.2016. Kaksiosaisen projektirahoitushaun päätökset tehdään 20.12.2016.

Hallitus myönsi yhteensä 2 191 805,73 euroa apurahoja ympäristönsuojelua edistäviin tutkimus- ja viestintähankkeisiin vuodelle 2017. Yhteensä Säätiöön saapui hakemuksia 319 ja tämän lisäksi 110 projektirahoitushakemusta (joiden tuloksista tiedotamme joulukuussa). Rahoitusta myönnettiin nyt marraskuussa 82 hankkeelle, joista 45 oli jatkohankkeita. Uusien hakemusten myöntöprosentti oli marraskuun myönnössä ainoastaan 10.

nessling_hakijama%cc%88a%cc%88ra%cc%88t2016_a

Painotimme haussa väitöksen jälkeistä tutkimusta. Post doc -hankehakemuksia saapui 128, joista rahoitettiin yhteensä 41 hanketta. Näistä uusia hankkeita oli 16 (myöntöprosentti uusille post doc -hankkeille oli siis 13).

Väitöskirjahankehakemuksia saapui yhteensä 160, joista rahoitettiin 44 hanketta. Näistä 10 oli uusia väitöskirjahankkeita (myöntöprosentti uusille väitöskirjahankkeille oli ainoastaan 6).

nessling_hakijama%cc%88a%cc%88ra%cc%88t_c

Syksyllä 2016 hakemukset arvioinut asiantuntijalautakunta kiitteli erityisesti huolella kirjoitettuja viestintä- ja vuorovaikutussuunnitelmia. Hakemusten taso kasvaa vuosi vuodelta ja valitettavasti moni kaikki kriteerimme täyttänyt erinomainen hanke jäi rahoittamatta.

Asiantuntijalautakunta arvioi hakemukset seuraavin, hakukuulutuksessa ilmoitetuin kriteerein:

  • Tulosten ratkaisuhakuisuus ja yhteiskunnallinen relevanssi
  • Tutkimuksen ja tutkimusryhmän tieteellinen taso
  • Tutkimuksen innovatiivisuus
  • Tutkijoiden/tutkimusryhmien/organisaatioiden välinen yhteistyö
  • Tutkimuksesta viestintä ja vuorovaikutus sidosryhmien (erityisesti tiedon hyödyntäjien) kanssa
  • Koulutusympäristö (jos apurahaa haetaan väitöskirjatyöhön)

nessling_hakijama%cc%88a%cc%88ra%cc%88t_b

Hakemusten arvioinnissa kiinnitettiin erityisesti huomiota hankkeiden ratkaisuhakuisuuteen sekä viestintä- ja vuorovaikutussuunnitelmaan.

Rahoittamatta jääneiden hakemusten taustalla voi esimerkiksi olla seuraavat, hakuohjeistuksissa kerrotut linjaukset:

  1. Kukin tutkimusryhmä/stipendiaatti voi jättää vain yhden tutkimushankehakemuksen, eikä uudelle tutkimushankkeelle myönnetä rahoitusta, jos ryhmällä/stipendiaatilla on parhaillaan käynnissä Nessling-hanke.
  2. Säätiö myöntää rahoitusta aputyövoiman palkkaukseen tai matkakuluihin vain henkilökohtaisen apurahan ohessa.
  3. Säätiön ei myönnä rahoitusta väitöskirjatyön tai muun hankkeen viimeistelyyn. Rahoituskelpoisen projektin tulee olla alle puolessa välissä.
  4. Huomiota kiinnitettiin tänä vuonna myös tutkijoiden liikkuvuuteen.

 

Apurahapäätöksistä voi tiedustella puhelimitse säätiön tutkimuspäällikkö Minttu Jaakkolalta p. 09 4342 5511 ainoastaan seuraavina aikoina:

Keskiviikkona 23.11. klo 10–12
Torstaina 24.11. klo 10–12
Perjantaina 25.11. klo 10–12

Lue myös, miten Säätiöön saapuneet hakemukset arvioidaan.

Kuva: Jean Lakosnyk / Unsplash

Tilaa uutiskirjeemme

Tilaamalla uutiskirjeemme pysyt ajantasalla ja saat uusimmat artikkelit suoraan sähköpostiisi.






Lisää aiheesta