Osallistavilla menetelmillä kohti laadukkaampaa sääntelyä

Kaksi lasta kiistelee yhdestä appelsiinista Roger Fisherin ja William Uryn (Harvardin yliopiston neuvotteluohjelma) kertomassa esimerkissä kirjassaan Käytännön neuvottelutaitoa. Lasten äiti voisi yrittää päästä tilanteesta helpolla halkaisemalla appelsiinin ja antamalla molemmille yhden puolikkaan. Tai ehkä konfliktin voisi ratkaista soveltamalla aikaprioriteettiperiaatetta, jolloin ensimmäiseksi vaatimuksen esittänyt saisi appelsiinin. Sen sijaan äiti kysyy, mihin lapset oikeastaan tarvitsevat appelsiinia. Toinen lapsista ilmoittaa olevansa janoinen ja tämän vuoksi haluavansa puristaa appelsiinista mehua. Toinen lapsista puolestaan on aikeissa leipoa muffinsseja, joiden reseptiin kuului raastettu appelsiinin kuori. Argumentti ”tahdon appelsiinin” tai ”appelsiini kuuluu minulle, koska olen nälkäisempi” ei vielä kuvaa kummankaan osapuolen näkemyksen taustalla olevia tarpeita. Ottamalla selvää osapuolten todellisista intresseistä löydettiin ratkaisu, joka tyydytti molempien tarpeet tehokkaammin kuin appelsiinin puolittaminen.

Kun erilaiset eturyhmät yrittävät vaikuttaa lainsäädäntöön ja politiikkaan, heillä näkyy olevan usein palkkalistoillaan juridisesti koulutettuja tai muuten oikeudellista osaamista hankkineita työntekijöitä, mikä näkyy myös edunvalvonnan argumentaatiossa. Heidät kun on koulutettu etsimään juuri tietyn tyyppisiä argumentteja keinolla millä hyvänsä.

Noin vuosi sitten säädettiin uusi ympäristönsuojelulaki, jossa kielletään luvan myöntäminen turvetuotannolle, mikäli tämän seurauksena turmeltuisi valtakunnallisesti tai alueellisesti merkittäviä luonnonarvoja. Kyseinen pykälä herätti valmisteluvaiheessa paljon erilaisia mielipiteitä. Muun muassa lähes kaikki lausunnon antaneet viranomaiset kannattivat säännöksen tavoitetta ja lähes kaikki toimialajärjestöt vastustivat sitä.

Osa lausunnoista oli keskenään ristiriitaisia. Esimerkiksi ympäristöluvan myöntävät aluehallintovirastot olivat sitä mieltä, että silloin voimassa ollut lainsäädäntö aiheutti luparatkaisujen viivästymistä ja ylimääräistä työtä tuottamalla loputtoman luonnonarvojen inventointi- ja selvityskierteen ja että ehdotettu lainsäädäntö selkeyttäisi sekä nopeuttaisi lupaprosesseja. Toimialajärjestöt ja turvealalla toimivat yritykset katsoivat puolestaan ehdotetun sääntelyn hidastavan ja riitauttavan mainittuja prosesseja.

Lausunnoissa toistui esimerkiksi usein väite siitä, että päästöjen vaikutuksia rajoittava ympäristönsuojelulaki olisi juridisen systematiikan kannalta väärä sääntely-ympäristö ratkaista luonnonsuojelua ja maankäyttöä koskevia seikkoja. Kaikkiin luonnonsuojelulain säädöksiin voidaan myöntää tietyillä edellytyksillä poikkeus, mutta ympäristönsuojelulain mukaisiin päätöksiin ei. Tämän vuoksi säännökseen rakennettiin valmisteluvaiheessa poikkeusperuste säännöksen soveltamisesta, mikäli säännöksen soveltaminen estäisi yleisen edun kannalta tärkeän hankkeen toteutumisen. Säännöksen tarkempi tutkiskelu osoittaa kuitenkin, että tuota poikkeussäännöstä on lähes mahdotonta soveltaa yhtikäs missään tilanteessa ympäristönsuojelulain sisäisen systematiikan vuoksi.

On mahdollista, että edellä kuvatun lainsäätämisprosessin pintapuolinen juridis-tekninen argumentaatio on vaikuttanut lopulliseen säännökseen. Samalla säännökseen kuuluva soveltamiskelvoton yleiseen etuun liittyvä poikkeusperuste voi edustaa jotain fasadiargumenteissa esitettyjen ongelmien ratkaisemista, mutta tuskin prosessiin osallistuneiden ryhmien todellisia intressejä.

Oikeudellisessa sovitteluteoriassa on lähtökohtana kaivaa osapuolten pintatason argumentaation alta osapuolten todelliset intressit, kuten appelsiiniesimerkissä saatiin onnistuneesti tehtyä. Viime vuosina sovitteluteoriaa on yritetty soveltaa myös poliittiseen osallistumiseen ja demokraattisten fasilitointimenetelmien luomiseksi sääntelyn ja hallinnan kehittämiseen. Edellämainitussa ympäristönsuojelulain valmisteluvaiheessa viranomaisten kanssa eri mieltä olleiden turvetuottajien ja energia-alan toimijoiden todellinen intressi saattoi olla esimerkiksi turpeen edullisen ja ennakoitavan saatavuuden turvaaminen.

Toisin sanoen pintatason argumentaatio voi johtaa erilaisiin tuloksiin kuin perusteellisten intressien esiin kaivaminen neuvotteluissa ja konfliktien ratkaisemisessa tai niiden hallinnassa. Sillä on myös suoria yhtymäkohtia lähiaikoina käytyyn keskusteluun sääntelyn tarpeellisuudesta ja määrästä. Nähdäkseni sääntelyn määrää olennaisempi kysymys on sääntelyn laatu. Hyvään sääntelyn laatuun päästään vain hyvällä valmistelutyöllä, jossa osallistujien perimmäiset intressit saadaan otettua huomioon osana valmisteluprosessissa osallistavilla fasilitointimenetemillä.

Jussi Airaksinen
HTM Jussi Airaksinen

jussi.airaksinen(at)uef.fi
Twitter @JussiAiraksinen

Kirjoittaja valmistelee Nesslingin säätiön tuella Itä-Suomen yliopistossa väitöskirjaa aiheesta “Luonnonarvosääntely vuoden 2014 ympäristönsuojelulain uudistuksissa”

Tilaa uutiskirjeemme

Tilaamalla uutiskirjeemme pysyt ajantasalla ja saat uusimmat artikkelit suoraan sähköpostiisi.