Oodi ötökälle

Kirjoittanut: Apurahansaaja | 14 lokakuun, 2021 | Kategoriassa: Apurahansaajalta

Innostu ötökästä, kehottaa muurahaistutkija ja esiintyjä Unni Pulliainen. Innostuminen, välittäminen ja aito kiinnostus ovat elintärkeitä toivon ja muutoksen tiellä.

Pelottaako ampiaisen pörinä?

Inhottaako itikan ininä?

Karmiiko surina ja sirinä?

 

Mitäs jos väitän, että ötökkä voi olla muutakin kuin inhotus,

ötökkä voi olla jopa suoranainen ihastus.

 

Esimerkiksi ystävämme muurahainen,

tuo lajiryhmä varsin moninainen.

Osaa rakentaa itsestään sillan, lautan,

tai lähes nesteenomaisen massan.

Rakentaa järjestelmällisiä suurkaupunkeja

täynnä infrastruktuuria,

ilman turhaa humpuukia.

 

Osaavat myös julmaa ja turhaa.

Ne laiskottelee,

ryöstöretkeilee ja murhaa.

Kannibalisoi ja vauvoja orjuuttaa,

naapurit hetkessä telottaa.

 

Mutta kommunikoi niin hienosti,

aivan todella upeasti ja vienosti,

jättäen jälkeensä tuoksuja,

jokainen hajumolekyyli kuin tarina.

Voi ne kertoa siitä kuka tästä meni,

mitä se teki,

kenet se näki,

kohtaako vaara,

vai oliko juuri eräs tietty oksanhaara

josta parhaat herkkupalat voi löytää,

vai kannattaako kiertää puutarhanpöytää

sokeria saadakseen,

ja sokerin kaverin suuhun oksentaakseen.

 

On olemassa eräskin suloinen muurahainen,

ulkonäöltään hieman erilainen.

Päänsä päällä suuri pyöreä levy,

jonka hän illalla asettaa pesän oviaukkoon,

samanmuotoiseen, yhtä pyöreään.

Siihen jää tämä muurahainen yöksi lepäämään.

Hän on siis portsari!

Elävä ovivahti.

Siis se ovi.

Ja sen vahti.

 

Ja kuulitko jo, että

Suomen tärkeimmäksi eläimeksi

kruunattiin juuri pikkuruinen mato.

Hurraa sinä tärkeä Kunttamato!

Toivottavasti voit hyvin ja paksusti,

ilman sinua uhkaisi metsiämme kato.

 

Ja sitten vielä ehdotan,

oikein lämpimästi kehotan,

että voisitko mennä nyt ulos?

Kengät jalkaan ja pihalle.

Pysähdy vaikka heti ensimmäisen puun alle.

Siinä on jo maailma, kokonainen kaupunki,

ötököiden Pariisi.

Puun pinnalla ja sisällä, lehdissä ja juurissa,

siellä käy hulina.

Mitä hurjia tarinoita he kertoisivat,

kun vain kieltämme osaisivat.

Mutta niille on yhtä hienoa ja outoa

kuulla ihmisen tarina.

Kerro siis omasi jos jaksat, kuiskaa vaikka,

tämä on nyt sellainen mielikuvituspaikka.

Ota se ajatus mukaasi,

tää voi olla teidän oma juttu,

tämä puu ja sen ötökät, ne voi olla sun tuttu.

 

Näiden mahtavien,

suurten pienten otusten kanssa

saamme jakaa tämän planeettamme.

Kun vain muistaisimme kurkistaa kiven alle,

kannon koloon,

tutustua muidenkin kuin julkkisten oloon,

saattaisimme hieman kiinnostua,

ötökästä,

ystävästä,

ja muistaa sillekin säästellä

tätä planeettaamme ja sen koloja,

parannella sen elinoloja.

 

Innostu pienestä ötökästä,

tykkää sen oudosta elämästä.

Liikutu jopa,

tai naura vähän.

Hyvä on muistaa pysähtyä tähän.

 

Ja tohon.

 

Ja tuohon.

 

Ja tuonnekin.

 

Muista pysähtyä ihmettelemään,

minne nyt sitten menetkin.

 

Mutta mitä se auttaa jos innostuu?

Muuttuuko siinä itse, vai ehkä jokin muu?

 

Jollekin uudelle innostuessaan altistuu.

Ajatus aukenee ja vähän muuttuu.

 

Muutoksesta silloin angsti puuttuu,

tilalla ehkä toivoa ja intoakin,

intoa vaikuttaa maailmaankin?

 

“Mistä toivoa? Toivon tankkaamiseksi ei riitä pelkkä tieto, koska toivo on olemukseltaan tunnetta ja luottamuksen kokemusta. Entä, jos yhdistetään tietoa ja tunnetta ja otetaan laajempi perspektiivi?

[...] Voidaanko oivalluksia muutoksien suuntaan löytää inspiroitumalla ekosysteemien dynamiikasta – tai erityisesti muurahaisten toiminnasta?”

Tämä blogiteksti on inspiroitunut arvotutkija Jaakko Kaartisen syyskuussa julkaistusta tekstistä Kun maailma näyttää palavan, toivoa tarvitaan enemmän kuin koskaan. Vastaan tässä tekstissä muun muassa ylläolevan kappaleen herättämiin ajatuksiin. Koen innostumisen, välittämisen ja aidon kiinnostuksen olevan elintärkeitä toivon ja muutoksen tiellä.

Huhtikuussa 2022 Espoon kaupunginteatterissa saa ensi-iltansa Silentopia-niminen tapahtuma, jossa lähestytään ympäristökriisiä taiteen ja tieteen kautta. Silentopia tarkastelee tanssin, fyysisen teatterin ja livemusiikin keinoin yksilön tekojen merkitystä planeettamme hyvinvoinnille. Maan suurenmoiset yhteiskuntaeläjät, muurahaiset, antavat teokseen uutta näkökulmaa vahvistaen kokijan omaa toimijuutta sekä toivoa muutoksen edessä.

 

 

UnniPulliainen_kuva

Unni Pulliainen on väitellyt filosofian tohtoriksi Helsingin yliopistosta, aiheenaan muurahaisten sosiaalinen evoluutio. Tämän lisäksi hänellä on myös näyttämötaiteiden tutkinto musikaaliteatterikoulusta Isosta-Britanniasta. Unni toimii Silentopia-hankkeessa tutkijana ja esiintyjänä.

 

 

Silentopian toteuttavat yhteistyössä Tanssiteatteri Sivuun Ensemble, Espoon kaupunginteatteri ja April Jazz -festivaali. Teoskokonaisuus toteutetaan Maj ja Tor Nesslingin Säätiön, Niilo Helanderin Säätiön, Taiteen edistämiskeskuksen, Helsingin kaupungin ja Espoon kaupungin tuella. Teokseen liittyviä tekstejä tullaan julkaisemaan Ratkaisuja-blogissa noin kerran kuussa ensi-iltaan saakka. Kirjoittajina ovat arvotutkija Jaakko Kaartinen, muurahaistutkija Unni Pulliainen, ympäristösosiologi Marja Mesimäki ja ympäristötutkija Panu Pihkala.