Mikä on yksittäisen ihmisen rooli ilmastonmuutokseen sopeutumisessa?

Ilmastonmuutoksen sopeutumispolitiikka keskittyy vielä valtiolliselle tasolle, vaikka sään ääri-ilmiöt vaikuttavat myös kansalaisiin. Yksittäisen ihmisen vastuu kasvaa, kun sään aiheuttamat vakavat häiriötilanteet yleistyvät ja viranomaisten voimavarat voivat joutua koetukselle, kirjoittaa apurahansaajamme Maija Nikkanen.

Viime talven myrskyisyys ja vähälumisuus muistuttivat tarpeesta kehittää ilmastonmuutokseen sopeutumista. Esillä on ollut myös sään ääri-ilmiöiden aiheuttamiin metsätuhoihin, sähkökatkoihin ja liikennehäiriöihin varautuminen. Vaikka Suomi on tänä kesänä välttynyt tukalilta hellejaksoilta ja laajoilta metsäpaloilta, niitä on koettu muun muassa Keski-Euroopassa ja Venäjällä. Samalla hitaat muutokset keskilämpötiloissa vaikuttavat muun muassa maa- ja metsätalouteen.

Suomi on yksi ilmastonmuutokseen sopeutumisen edelläkävijöistä – maa, joka altistuu vain harvoin ilmastonmuutoksen vaarallisimmille ilmiöille, ja joka ei ole erityisen haavoittuvainen. Maailman mittakaavassa Suomen hallinto toimii hyvin, ihmiset ovat vauraita ja luonnonmullistukset vähäisiä. Lisäksi sopeutumisen eteen tehty jo paljon. Tulevat ilmasto-olosuhteet otetaan huomioon esimerkiksi maankäytön suunnittelussa ja vesihuollossa.

Silti on vielä paljon kehitettävää. Nykyinen kansallisen tason sopeutumispolitiikka ja kaupunkien sopeutumisstrategiat keskittyvät julkiseen sektoriin, vaikka suuri osa sopeutumisvastuusta on käytännössä usein yksilöllä. Esimerkkinä tästä on se, että valtio ei korvaa enää poikkeuksellisten tulvien aiheuttamia vahinkoja, vaan vastuu vakuutuksen hankkimisesta on jo muutama vuosi sitten siirtynyt kiinteistön omistajalle. Samoin metsänomistajien ja maanviljelijöiden täytyy nykyisin vakuuttaa metsänsä ja satonsa luonnononnettomuuksien varalta. Yksinkertaisin tapa varautua ilmastonmuutokseen onkin tutustua alueen tulvariskikarttoihin ja tarkistaa vakuutusehtonsa.

Vahva luottamus voi johtaa passiivisuuteen

Vaikka ihminen tuntisi ilmastonmuutoksen vaikutukset, hän ei välttämättä mieti omaa sopeutumistaan niihin. Tutkimuksissa on havaittu, etteivät ihmiset toimi, koska heiltä puuttuu resursseja ja ohjausta, he ovat epävarmoja riskeistä tai eivät tunne tehokkaita sopeutumistoimia. Lisäksi he usein ajattelevat, että vastuu varautumisesta on jollakin muulla taholla, kuten viranomaisella.

Vaikka vahva luottamus viranomaisiin on pääsääntöisesti hyvä asia, sillä on kääntöpuolensa. Koska apua saa normaalisti aina, moni ei tiedosta, että häiriötilanteessa viranomaisten voimavarat kuluvat yhteiskunnan normaalin toiminnan palauttamiseen. Siksi on hyvä pohtia, miten selviäisi omatoimisesti esimerkiksi muutaman päivän sähkökatkosta, jonka takia myös vesijohto- ja tietoliikenneyhteydet katkeaisivat. Onko kotivaraa tarpeeksi?

Toinen konkreettinen tapa toimia ja tukea koko yhteiskunnan selviytymistä on vapaaehtoistyö: jos osaa auttaa evakuointikeskuksen perustamisessa tai ohjata pelastuskoiraa, siitä voi häiriötilanteessa olla arvokasta apua viranomaisille.

Suomessa on toistaiseksi koettu hyvin vähän niin vakavia häiriötilanteita, että ne haastavat viranomaisten toimintavalmiuksia. Etenkin kaupungeissa infrastruktuuri on suhteellisen toimintavarmaa ja viranomaisen apu aina lähellä. Ilmastonmuutoksen edetessä pitää kuitenkin varautua siihen, että sään ääri-ilmiöitä ja niiden seurauksia koetaan yhä enemmän. Häiriöillä on myös taipumus ketjuuntua ja kertautua. Siksi on huomioitava sekin mahdollisuus, että useampi riski toteutuu samaan aikaan.

Koko elämäntapamme on alttiina häiriöille

Sään ääri-ilmiöihin varautumisessa on myös alueellisia eroja. Viime vuonna tuhoja aiheuttaneen Aapeli-myrskyn jälkeen tehtiin kysely, jonka mukaan maaseudulla ja omakotitalossa asuvat varautuvat sään aiheuttamiin häiriötilanteisiin paremmin kuin kaupunkilaiset ja kerrostalossa asuvat. Eroa selittää se, että harvaan asutuilla alueilla on eniten kokemusta myrskyjen aiheuttamista häiriöistä. Varautumisesta on tullut siellä jopa normaali osa arkea.

Lisäksi käytännön mahdollisuuksissa on suuria eroja. Kerrostaloasukkailla on harvemmin käytössään kaivoa tai leivinuunia, ja moni arkinen rutiini hoituu tietoliikenneyhteyksien välityksellä. Kyse ei siis ole ainoastaan yksilöiden uusavuttomuudesta, vaan koko elämäntapamme riippuu sähköstä ja tietoverkoista.

Tämän takia yksilön mahdollisuudet sopeutua ilmastonmuutokseen ovat lopulta rajalliset. Miten yksittäinen ihminen voi varautua siihen, että ruoan hinta nousee satovahinkojen takia? Miten sopeutua siihen, että metrotunnelit tai oman taloyhtiön kellaritilat joutuvat tulvan sattuessa veden valtaan? Kyseessä on systeeminen eli koko järjestelmää koskeva ongelma, jota ei ratkaista ainoastaan kansalaisille suunnatulla opaslehtisellä.

Kaikki yksilön näkökulmasta sopeutumista helpottavat ratkaisut eivät ole myöskään koko yhteiskunnan kannalta kestäviä. Esimerkiksi ilmastointijärjestelmän hankkiminen auttaa selviämään helteistä, mutta lisää energiankulutusta. Yksi ilmastonmuutokseen sopeutumisen haasteista onkin se, miten kansalaisten valmiutta sopeutua ilmastonmuutokseen voidaan tukea ilman, että heille sysätään liikaa vastuuta.

nikkanen-kuva (1)

Maija Nikkanen on jatko-opiskelija Helsingin yliopistossa. Hän työstää myrskyjen aiheuttamia häiriötilanteita käsittelevää väitöskirjaansa Nesslingin Säätiön apurahalla.