Mikä on päätöksenteon reitti EU:ssa?

”Miten se päätöksenteko nyt menikään siellä EU:ssa?”, kysyi tuttavani. Puhuimme tulevista EU-vaaleista ja tulevan Euroopan parlamentin (EP tai EU-parlamentti) roolista EU:ssa. Väitän, että nyt vaaleilla valittavan EU-parlamentin roolia on vaikea ymmärtää, jos EU:n päätöksentekoa ei hahmota kokonaisuutena. Tässä blogissa avaan yleistajuisesti sitä, miten ja missä järjestyksessä EU:ssa päätetään, kirjoittaa apurahasaajamme Salla Mikkonen.

Teen väitöskirjaa lobbauksen käytänteistä. Olen sitä tehdessä kerrannut EU:n päätöksentekoprosessia uudelleen ja uudelleen. Mikäli ei työskentele konkreettisesti EU:ssa, saatu tieto on luonteeltaan abstraktia ja sen muistaminen jää ulkoa opettelun varaan. Vasta haastateltuani lobbareita aloin muistamaan missä järjestyksessä asiat etenevät EU:ssa. Lobbareiden täytyy seurata ”omaa juttuaan” pitkin EU-koneistoa, ja heille syntyy työssään kokonaiskuva päätöksenteosta.

Uuden tiedon ja etenkin järjestyksen muistaminen saattaa helpottua merkittävästi, jos tiedon sijoittaa johonkin ennestään tuttuun rakenteeseen. Sen vuoksi testiluontoisesti kokeilen kommunikoida EU:n päätöksenteon rakenteen pää-olkapäät-peppu-laulun rakenteella. Laulun voi kerrata vaikka tästä Fröbelin palikoiden ikimuistoisesta ”Jumppalaulu”-versiosta Eurooppa-päivän taukojumppana.

Pää – mistä ajatus tulee EU:n agendalle

Ennen kuin asia menee mihinkään EU:ssa, sen täytyy tulla jostakin EU:n tutkalle. Päätä, eli sitä missä idea syntyy ja mistä se tulee EU:hun, ei ole aina helppoa hahmottaa ja reittejä on monia. Maailmassa tai jäsenmaissa voi tapahtua jotain yllättävää, johon EU:n on pakko reagoida. EU-agendalle päätyvät asiat voivat myös tulla esimerkiksi YK-tasolta tai vuosikymmeniä kestävän lobbauksen ja vastalobbauksen tuloksena.

Jos EU:n pään pystyy tunnistamaan, asian seuraamisesta EU:ssa tulee huomattavasti helpompaa. Tällöin ymmärtää paremmin esimerkiksi lobbauksen ja vastalobbauksen merkitystä.

Asian eteneminen tai tyssääminen EU:ssa riippuu kuitenkin olkapäistä, eli Euroopan komissiosta.

Olkapäät – Euroopan komissio

Komissiota luotsaavat komissaarit, yksi kustakin jäsenvaltiosta. Komission työ jalkautuu pääosastoihin (Directorate-General), joita voisi hiukan ontuvasti verrata Suomen ministeriöihin. Näissä työskentelee suuri joukko virkamiehiä pyörittäen EU:n arkea, kuitenkin komissaarien poliittisessa ohjauksessa.

Komissio on ainut, joka voi tehdä EU:ssa lakialoitteen. Komissio ottaa siis asian kantaakseen harteillaan ja valmistelee sitä aivan ensimmäisenä. Kun komissio ajattelee jonkun asian valmistelua, ovat lobbarit, EU-parlamentti ja jäsenvaltiot liikkeellä. Komissiolla onkin velvollisuus kuulla asianosaisia valmisteluvaiheessa. Tällöin lobbaus on usein myös tehokkainta.

Jos jokin komission pääosasto ryhtyy työstämään asiaa, jossakin vaiheessa tulee ulos komission esitys asiasta. EU-parlamentti ja neuvosto ryhtyvät tämän jälkeen käsittelemään asiaa komission esityksen pohjalta, eivät suinkaan puhtaalta pöydältä. Siirrytään siis reitillä eteenpäin.

Peppu – EU-parlamentti

Komissiosta asia valuu alaspäin, eli parlamenttiin. Parlamentti koostuu 751 europarlamentaarikosta eli mepistä (Members of the European Parliament). Suomesta tulevissa vaaleissa valitaan 13 meppiä.

Parlamentista mepit järjestäytyvät muun muassa valiokuntatyöskentelyn ympärille. Kun komission esitys ehtii parlamenttiin, asiaan liittyvän valiokunnan jäsenistä valitaan asian esittelijä (käytetään usein ranskankielistä termiä ”rapporteur” eli raportööri) ja varjoesittelijät. Esittelijöillä on merkittävä rooli EU-parlamentin mietinnön valmistelussa. Siksi juuri heihin on oleellista vaikuttaa, jos haluaa tulla kuulluksi kyseisessä asiassa myös EU-parlamentissa.

Myös EU-parlamentti voi pyytää komissiota ottamaan jonkun asian hoitaakseen, eli impulssi lainsäädäntöehdotukseen voi tulla myös vaaleilla valitulta EU-parlamentilta. EU-parlamentti hyväksyy myös EU:n budjetin, ja sen täytyy antaa siunauksensa uusille kansainvälisille sopimuksille.

Tulee myös muistaa, että nyt vaaleilla valittavat mepit valitsevat komission puheenjohtajan EU-vaalien jälkeen ja antavat siunauksensa jäsenmaiden komissaareille. EU-parlamentilla on myös mahdollisuus antaa epäluottamuslause komissiolle.

Polvet – Euroopan unionin neuvosto

Samaan aikaan kun asia on valunut parlamenttiin, on se valunut myös virallisesti hiukan kauemmaksikin Brysselistä Euroopan unionin neuvostoon eli jäsenmaihin. Suomessa ministeriöt valmistelevat ja eduskunta siunaa Suomen kannat EU:ssa käsiteltäviin asioihin. Suomesta käsin siis voi ja pitääkin vaikuttaa EU:hun, mikäli haluaa tulla kuulluksi. Toki on tehokkaampaa, jos oma kanta on saatu lobattua sisään jo komission valmisteluvaiheessa.

Polvet-varpaat-polvet-varpaat-polvet-varpaat – trilogineuvottelut

Usein komission, parlamentin ja neuvoston kannat eivät istu kerralla yhteen. Siksi jumppa niiden välillä voi kestää tovin. Tällöin kolmikantaneuvotteluja, eli trilogeja, voidaan käydä pitkään ja joskus asia ei koskaan mene maaliin. Tällöin se saatetaan myöhemmin palauttaa uudelleen komission valmisteluun. Kun lopullinen päätös putkahtaa joskus ulos (varpaat), asiaa on yleensä veivattu neuvottelijoiden kesken hyvä tovi.

Pää, olkapäät, peppu, polvet ja varpaat muodostavat EU:n päätöksenteon ytimen. Entäpä sitten silmät, korvat ja vatsa, jota taputetaan?

Silmät – lobbarit

Lobbarit näkevät ja osaavat nähdä. Ammattitaitoiset lobbarit ovat tietoisia tulevista asioista jo pään kohdalla. Tieto asioista liikkuu verkostoissa, eri tilaisuuksissa ja käytäväkeskusteluissa. Lobbareiden täytyy kuitenkin olla luottamuksen arvoisia. Komissiosta, EU-parlamentista tai neuvostosta kuultuja luottamuksellisia asioita ei vuodeta. Päätöksenteossa on sopivia hetkiä viedä omaa viestiä, ja sitten on hetkiä, jolloin on parempi katsoa hiljaa sivusta.

Korvat ja vatsa – media ja suuri yleisö

Media kuulee asioita ja nostaa niitä suuren yleisön tietoisuuteen. Medialta menee kuitenkin paljon EU:n asioita ohi, ja uutisointi keskittyy myös eri asioihin eri jäsenmaissa. Esimerkiksi Suomessa kaikilla EU-asioilla ei ole suurta uutisarvoa, joten yleensä keskitytään tärkeimpiin ja eniten Suomessa käytävään julkiseen keskusteluun linkittyviin asioihin. Välillä lobbarit pyrkivät nostamaan viestinsä esille myös median kautta joskus onnistuen ja joskus epäonnistuen.

Kun jokin asia on saanut tarpeeksi kaikupohjaa ja näkyvyyttä, se päätyy suuren yleisön rummutukseen. Tämä on kuitenkin EU:n kohdalla aivan liian vähäistä, varsinkin Suomessa. Usein EU-asioista puhutaan vasta päätöksenteon ollessa viime metreillä (trilogineuvottelut) tai sekoittaen kansallista päätöksentekoa EU-asioiksi. Hedelmällisempää olisi katsoa myös millaisia asioita EU:ssa valmistellaan ja miten ne ovat edenneet, esimerkiksi EU:n Legislative train schedule -sivuilta.

Yksittäisillä mepeillä on väliä EU:n päätöksenteossa

Loppujen lopuksi EU:ssa etenevien asioiden reitti on melko yksinkertainen. Se on pystytty muun muassa kiteyttämään 20 sekunnissa videolle. Toki poikkeuksia reitissä on aina – muuten EU ei olisi EU. Kuitenkin tunnistaakseen poikkeuksen on oleellista ensin tuntea yleisin reitti päätöksenteossa.

Mikäli katsoo EU:n päätöksentekoa kokonaisuutena aloittaen päästä (eli mistä asia tulee EU:n päätöksentekoon) koko prosessi saattaa kestää 8–10 vuotta. Tällöin on hankala sanoa tarkalleen missä kohtaa päätös on syntynyt. Kuitenkin kun katsoo päätöksentekoketjua kokonaisuutena voi huomata, että EU-parlamentilla ja yksittäisellä mepillä on siinä roolinsa.

Olisikin hyvä, jos Suomesta valittavat mepit tuntevat EU:n lainsäädäntöprosessia ja EU-parlamentin roolia siinä. Myös jo vaalivaiheessa olisi mielenkiintoista kuulla, minkä valiokuntien jäseniksi ehdokkaat toivovat pääsyä ja mitkä ovat kiteytetysti heidän kiinnostuksen kohteet EU:ssa.

Salla Mikkonen on kansainvälisen politiikan väitöskirjatutkija Tampereen yliopistossa. Nesslingin Säätiö tukee kolmevuotisella apurahalla hänen väitöskirjatutkimustaan lobbauksen käytänteistä Suomessa ja EU:ssa. Salla työskentelee Nessling Nestissä. Ota yhteyttä: ja @salla_mikkonen

Kuva: Victor Garcia