Maisema juoksee ikkunassa. On elokuu ja olen juuri käynyt Kempeleessä haastattelemassa emeritaprofessori Satu Huttusta podcastiin. Edessä on satojen kilometrien junamatka pohjoisesta etelään. Olen liikkeessä.
Äkkiä tuntuu, että vilkkuva maisema on osa vuosikymmentä, josta jaksossa kerron. Eikä se edes ole mikään maisema. Se on pellonlaitaa ja raivausaukeita, aukeavia ja sulkeutuvia tiloja, rakennuksia ja metsänreunoja. Se ei ole rajattu postikortti, se on heilahtanut otos.
Kirjoitan nopeasti muistiin, miltä kuva oikeasti näyttää. Vauhti vetää maiseman mukaansa: havunvihreää ja viljankeltaista. En erota yksittäisiä runkoja, mutta tiedän niiden olevan siellä. Tulenko vahingossa kuvitelleeksi, että näen ne?
Minulla oli ilo tuottaa ja toimittaa Nesslingin säätiölle juhlavuosipodcast Suojeltu! Puoli vuosisataa ympäristötutkimusta. Vuosikymmenissä tiivistyvät ympäristötieteiden painotusten lisäksi ajan henki ja kulloisetkin odotukset. Trendit, uutiset, päättäjät. Puhuimme työstä, intohimoista, sattumista.
***
Juna liitää kilometreissä, minä ajassa. Kasvihuoneilmiö, suojelupäätökset, eläinoikeudet.
Yksittäisen rungon ja metsän suhteessa on jotakin samaa kuin yrityksessäni kertoa ympäristötutkimuksen tarinaa yksittäisten tutkijoiden kautta. Ehkä vertaus on jäykkä mutta niinpä ovat rungotkin: muodostavat kokonaisuuden ja metsän vasta monilukuisina. Silti ilman yksilöitä ei koskaan ole joukkoa eikä sen voimaa.
Tämä havainto mukanani asetuin tutkijoiden vierelle kyselemään ja ihmettelemään. Tutkijat ovat mukana kokonaisina ihmisinä, joilla on omat tavoitteensa, intonsa ja kiinnostuksensa. Heillä on taustansa aina sodan sameuttamasta Suomesta joskus vähäisiin vaihtoehtoihin tai jo lapsena heränneeseen luontorakkauteen.
Eikö kuulostakin tutulta? Sitähän asioiden edistäminen tällä planeetalla on: erilaisten ihmisten kanssa toimimista ja palojen sovittelua yhteen. Miksi se onkin paljon helpompaa, kun toisen taustaa yrittää ymmärtää?
Podcastissa kokonaisuuksista kerrotaan tutkijoiden kautta, sillä heissä ja heidän työssään on muutosvoimaa. Vaikka aina ei siltä tunnu, ei jokaisessa ajassa ja paikassa. Muistiinpano: Jos on hukassa jollain vuosikymmenellä, ei välttämättä ole seuraavalla. Toinen muistiinpano: Vaikka on hukassa, voi silti toimia.
***
Junavaunu on täynnä mennyttä nuoruutta. Podcastia tehdessäni huomasin ajattelevani paljon aikaa ja paljon nuoria. Ajattelin tutkijoiden nuoruuksia ja menneitä matkoja, havaintoja, haaveita. Ajattelin nykynuoria, joille haluaisin puhua rungoista ja niiden merkityksistä sekä siitä miten moneen asiaan auttaa toiminta ja miten toiminta onnistuu yhdessä muiden kanssa ja yhteys sellaisenaankin parantaa ja miten toisetkin ovat ihan yhtä metsässä kuin itsekin olemme…
Valintojen narratiivi tapaa muotoutua vuosien myötä selkeäksi tarinaksi, joka on omiaan herättämään muissa lähinnä ahdistusta. Nyt niin ei käynyt. Haastattelemistani tutkijoista moni toi ilmi, että pääaineen valinta oli itse asiassa sattumaa tai muitakaan ideoita ei ehkä ollut. Heistä moni korosti ajautumista. Vaikka juna ei käskystäni pysähdy eivätkä suuret muutokset, tähän haluan pysähtyä.
Omaa polkuaan etsivä teini pohtii koulujärjestelmässämme ennen muuta suuria ympyröitä: mikä voisi kiinnostaa, mikä nyt ei ainakaan huvita. Millaisia saavutuksia, viinereitä ja elämää kukin ala teinille lupaa?
Reittejä on oltava monia. Risteäväthän raiteetkin! Miten saada suurten ongelmien ratkojiksi monenlaisia huomisen aikuisia, jotka tuovat tutkimukseen monialaisia näkökulmia? Miten kuvailla työn mahdollisuuksia teini-ikäiselle, joka univajeisena pohtii omaa polkuaan, ehkä nopeita ja näkyviä tuloksia, säännöllistä toimeentuloa? Miten vakuuttaa, että pienikin osuva pala vie kohti ratkaisua, jota kannattaa tavoitella, vaikka palapeli koko ajan muuttuisikin, ja muuttuuhan se?
***
Mittari kurottaa kahteensataan, Kempele loittonee. Istun selkä menosuuntaan ja näen mistä olemme tulossa, mutta määränpäätä katseeni ei tavoita. Menneen tavoittelun syvin merkitys virittää tietenkin salakavalasti kohti tulevaa. Muistiinpano: Me olemme tulevaisuuden menneisyys.
Kun Nesslingin säätiö täyttää sata, minä täytän 90. Vain vaivoin voin tuolloin tehdä podcastin, mutta varmuudeksi jo listaan kysymyksiä: mitä näillä vuosikymmenillä tapahtui? Mitä saimme aikaan ja mistä muutos sai alkunsa? Millaisia me olimme, ainutlaatuiset rungot sopivan matkan päässä toisistamme?
Julkaisimme 50-vuotisjuhlavuotemme kunniaksi podcastin, joka juhlii ympäristötutkimuksen historiaa. Podcastin tähtinä loistavat tutkijat, joita Nesslingin säätiö on rahoittanut eri vuosikymmenillä. Podcastin on toimittanut tietokirjailija ja toimittaja Aino-Mari Tuuri.
Kuuntele tästä podcastia Suojeltu! Puoli vuosisataa ympäristötutkimusta
Kuva: Anna Autio
