Ympäristöpakolaisuus koskettaa pian koko ihmiskuntaa

Kirjoittanut: Ympäristödialogeja | joulukuu 15, 2017 | Kategoriassa: Ympäristödialogeja

Syksyn kolmas ja viimeinen Ympäristödialogeja-keskustelu pureutui ympäristöpakolaisuuteen ja -siirtolaisuuteen. Tilaisuudessa keskusteltiin muun muassa ilmiön taustoista sekä Suomen roolista ympäristöpakolaisten auttamisessa.

Kuuntele koko keskustelu podcastina tästä.

Tilaisuudessa keskustelivat muuttoliiketutkija Saija Niemi Helsingin yliopistosta, vesialaan erikoistunut kehityspolitiikan neuvonantaja Antti Rautavaara ulkoministeriöstä ja valokuvaaja Vanessa Riki. Keskustelun fasilitoi ilmastoasiantuntija Tuuli Hietaniemi Kepasta.

Mistä puhumme, kun puhumme ympäristöpakolaisuudesta?

Ympäristössä tapahtuvien muutosten vuoksi muuttaminen ei ole uusi asia. Kuivuus ja muut luonnonilmiöt ovat pakottaneet ihmisiä lähtemään kodeistaan läpi ihmiskunnan historian. Muutos ei ole kuitenkaan koskaan ollut yhtä nopeaa kuin nykyään.

“Ilmastonmuutoksen hillinnän kanssa on valtava kiire. Se ei ole asia, joka tapahtuu jossain kaukana vaan tässä ja nyt”, sanoi keskustelua fasilitoinut Tuuli Hietaniemi avauspuheenvuorossaan ja lainasi ympäristötieteilijä Bill McKibbenia osuvasti: “Ilmastonmuutoksen hitaasti voittaminen on sama asia kuin häviäminen.”

Ilmastonmuutos vaikuttaa jo nyt miljooniin ihmisiin ympäri maailman. Kuitenkin ympäristöpakolaisuuden määritelmä on monilta osin vajanainen.

“Pakolaisuus viittaa Geneven pakolaissopimukseen vuodelta 1951. Se määriteltiin koskemaan henkilöitä, jotka ovat vainon kohteena ja oman valtionsa ulkopuolella. Käsite on rajoittunut: ympäristöpakolaisten kohdalla ei voida puhua pakolaisuudesta, sillä nämä henkilöt ovat usein pakolaisia omassa maassaan”, muuttoliiketutkija Saija Niemi totesi.

“Pyrin puhumaan ympäristönmuutoksen vuoksi muuttavista tai siirtolaisuudesta, mutta sekin on ongelmallista. Se viittaa vapaaehtoisuuteen, vaikka nämä ihmiset eivät usein niin koe”, Niemi jatkoi.

Valokuvaaja Vanessa Riki huomautti, että muilla maailman alueilla on omia pakolaisuutta koskevia sopimuksiaan. Monissa niissä käsite määritellään monipuolisemmin. “Esimerkiksi Afrikan unioni ottaa kantaa pakolaisuuteen, joka tapahtuu yleisen järjestyksen häiriöiden takia.”

Pohjavesien loppuminen on yksi suurimmista haasteista

Vuoden 2015 pakolaiskriisi antoi Euroopalle mahdollisuuden valmistautua tulevaisuuden pakolaisvirtoihin, mutta nähtäväksi jää, miten ilmastonmuutoksesta johtuvasta massamuutosta selvitään. Useimpien ennusteiden mukaan jopa 200 miljoonaa ihmistä joutuu jättämään kotinsa ilmaston lämpenemisen vuoksi vuoteen 2050 mennessä.

Saarivaltioiden uppoamisesta merenpinnan nousun seurauksena on puhuttu paljon. Ulkoministeriön Antti Rautavaara kuitenkin uskoo, että suuria muuttoliikkeitä nähdään jo paljon ennen kuin kokonaiset valtiot vajoavat veden alle.

“Jokainen yksilö on yhtä tärkeä, mutta keskustelu käännetään vähän tarkoituksella saarivaltioihin, koska kyse on niin dramaattisesta asiasta. Ei ole lainkaan niin näyttävää, että Afrikan joissain maissa voi olla kolmekin vuotta peräkkäin, jolloin ei sada”, Rautavaara sanoi.

Veden loppuminen on Rautavaaran mukaan suuri muuttoliikkeiden aiheuttaja.

“Monissa paikoissa on menty jo pohjaveden käytön tuolle puolen: niissä käytetään fossiilista pohjavettä, joka uusiutuu äärimmäisen hitaasti. Kun vesi loppuu, se vaikuttaa ruoantuotantoon ja elämiseen ja pakottaa ihmiset liikkeelle.”

Pohjavesien holtiton käyttö on suuri ongelma muun muassa Lähi-idässä. Alueella valokuvannut Vanessa Riki kertoi, että esimerkiksi Syyriassa pohjavesien kulutus on ollut säännöstelemätöntä. Alueella on valtavasti kuivuutta, ja maan väestö on nelinkertaistunut vain muutamassa vuosikymmenessä. Kuitenkin ilmastonmuutos nähdään vain pienenä tekijänä maata ravistelevassa kriisissä.

“1,5 miljoonaa ihmistä on muuttanut maaseudulta kaupunkeihin kuivuuden vuoksi, mutta heihin ei ole kiinnitetty juurikaan huomiota. Maassa on ollut sisäisiä ilmastopakolaisia jo ennen ulospäin suuntautuvaa pakolaisvirtaa”, hän kertoi.

Kenellä on vastuu?

Tuuli Hietaniemi heitti pallon keskustelijoille kysymällä Suomen vastuusta ympäristöpakolaisuuden ratkaisemisessa.

“Emme voi ajatella, että olemme oma maa mansikka jossain kaukana yksin. Kärsimme ilmastonmuutoksen vaikutuksista myös täällä pohjoisessa isosti tulevaisuudessa, mutta vaikutukset voivat olla erilaisia. Meillä on paljon opittavaa maista, joissa tilanne on jo päällä”, sanoi Vanessa Riki.

“Voisimme miettiä, miten levitämme tietoa ilmiöstä. Tästä aiheesta ei ole hirveästi puhuttu Suomessa, ja jopa tutkijoita aiheen ympäriltä vaikea löytää”, kertoi Saija Niemi.

“Emme voi olla kädet taskussa asian suhteen. Ulkoministeriössä näemme, että meillä on aiempaa pienemmät resurssit, mutta se on mahdollisuus, koska meidän on mietittävä miten käytämme resurssit hyvin”, Antti Rautavaara totesi.

Toisaalta myös positiivista kehitystä ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi on nähtävillä. YK:n kestävän kehityksen tavoiteohjelman Agenda2030:n myötä jäsenvaltioilla on aiempaa enemmän työkaluja ilmastonmuutoksen taklaamiseen: esimerkiksi ilmastorahoitusta on Suomessa lisätty.

“Ihmiskuntana meillä on käsissämme koko ajan enemmän vaihtoehtoja, joita voimme käyttää”, Antti Rautavaara rohkaisi.

Katse pois omasta navasta

Keskustelun lopuksi Tuuli Hietaniemi pyysi panelisteja lähettämään terveisiä poliittisille päätöksentekijöille.

“Tiedonvaihto on tärkeää: meidän on opittava mailta, joissa tilanne on jo päällä. On muistettava, mitä tapahtuu maille, joihin ihmiset muuttavat. Seuraukset ovat sosiaalisesti ja taloudellisesti isot”, Vanessa Riki sanoi.

Antti Rautavaara painotti vesitehokkuuden merkitystä ja muutoksia kulutustottumuksiin. Erityisesti käyttämämme virtuaaliveden määrä on päätähuimaava. Virtuaalivesi on vettä, jota tarvitaan erilaisten hyödykkeitten kasvattamiseen ja valmistamiseen.

“Käytämme 150 litraa vettä päivässä. Virtuaalivetenä kulutustottumuksemme ovat 5000 litran luokkaa, josta puolet tulee Suomen ulkopuolelta. Vesivastuu ja yritysten ketjujen katkominen kehitysmaihin on tärkeä tekijä. Meidän pitäisi kuluttajina vaikuttaa siihen, kuinka paljon vettä toimintamme kuluttaa.”

Saija Niemi toivoi, että ympäristöpakolaisuus nähtäisiin laajemmin kuin vain joukkona uhkia. “Peräänkuulutan asennemuutosta ja avoimuutta ymmärtää näitä asioita. Emme voi vain tuijottaa omaa napaamme.”

Tilaa uutiskirjeemme

Tilaamalla uutiskirjeemme pysyt ajantasalla ja saat uusimmat artikkelit suoraan sähköpostiisi.