Minä väitän: Suomenkin pitää muuttua ruokajärjestelmän mullistuessa

Kirjoittanut: Ympäristödialogeja | syyskuu 13, 2017 | Kategoriassa: Blogi

Ympäristön muutokset lähellä ja kaukana voivat muuttaa elinehtojamme yllättäen. Miten muutoksiin tulisi varautua? Ville Lähde kirjoittaa systeemisestä muutoksesta ruokajärjestelmän mullistusten kautta.

YKSILÖTASON MUUTOKSET EIVÄT RIITÄ
Yhteiskunnat eivät koostu vain yksilöiden teoista ja valinnoista. Liioin ne eivät rakennu viimeistä piirtoa myöten suunnitelluista instituutioista. Tapamme liikkua, asua, viestiä ja hoitaa taloutta muodostuvat monimutkaisiksi järjestelmiksi, joiden toimintaa voidaan suunnitella, ennakoida ja ohjata vain osittain. Ympäristön muutokset lähellä tai kaukana voivat muuttaa järjestelmän elinehtoja yllättäen, ja silloin on muutettava toimintatapoja. Jos se tehdään ajoissa ja ennakoiden, toimintamahdollisuuksia on enemmän. Jos muututaan jälkijättöisesti, käsillä on kriisi.

Siksi yksilöiden toimintamahdollisuudet ovat väistämättä rajattuja. Jos laajempi yhteiskunta ei muuta toimintatapojaan uudenlaisessa tilanteessa, yksilövalinnat jäävät väistämättä sirpaleisiksi. Ruoantuotanto on tästä systemaattisesta haasteesta parhaimpia esimerkkejä, etenkin koska muutoksen vaade näyttää ensi silmäyksellä niin tolkuttomalta.

RUOANTUOTANNON SYSTEMAATTINEN HAASTE
YK:n elintarvike- ja maatalousjärjestö FAO on esittänyt, että maailman ruoantuotannon pitää kasvaa nykytasosta lähivuosikymmeninä jopa 50 prosentilla. Puolet enemmän ruokaa. Se on hurja tavoite maailmassa, jossa liki 800 miljoonaa ihmistä kärsii akuutista kalorien puutteesta ja vähintään 2 miljardia ihmistä ravinteiden puutteesta.

Toisaalta ruoantuotanto kohtaa lähitulevaisuudessa vakavia ongelmia. Ilmastonmuutos, vesivarojen hupeneminen ja viljelysmaan kato ovat monin tavoin yhteen kietoutuneita ongelmia, joiden yhteisvaikutuksia on tällä hetkellä mahdotonta ennakoida kovin suurella tarkkuudella. Lukuisissa tutkimusraporteissa on kuitenkin ennakoitu satomäärien kärsivän 15–25%. Lisäksi monien satokasvien ravinteikkuuden on arveltu heikkenevän. Monet maailman nykyisistä vilja-aitoista ovat vaarassa.

Onko tämä väistämätön katastrofi?

Ei, sillä maailman ruokaa ei tuoteta yhteen kulhoon, josta kaikki maailman ihmiset kauhovat. Ruoan tuotanto, jalostus, kauppa ja jakelu muodostavat yhä monimutkaisemman ruokajärjestelmän. Vaikka suurin osa maailman ruoasta ei matkaa maailmanmarkkinoilla, koko maailman yhteen nivova ruoan maailmankauppa sitoo kaikki alueet samaan arvottamisen verkostoon.

VIEJISTÄ TUOJIKSI?
Kaupankäynti tarjoaa parhaimmillaan mahdollisuuden tasata satovaihteluita ja estää ainakin osan akuuteista katastrofeista. Kaupattu ruoka ei kuitenkaan maagisesti liiku sinne, missä sitä kaivataan, vaan sinne, mistä siitä ollaan valmiita maksamaan. Vauraiden maiden suuri tuotanto ei kulkeudu pääosin maailman nälkäisille. Ja siksi maailman nälkä ei häviä pelkästään tuottamalla lisää ruokaa. On saatava aikaan mahdollisuuksia hankkia ruokaa.

Riippuvaisuus tuontiruoasta tarkoittaa kuitenkin myös alttiutta toimitusvaikeuksille ja ruoan hinnan heilahteluille. Ruokakriisit ovatkin lisääntyneet rajusti. Monimutkainen, nopeisiin toimituksiin, lyhyisiin varastointiaikoihin ja tulevaisuudella spekulaatioon pohjaava järjestelmä on hyvin altis häiriöille, kuten nähtiin Arabikevään alla.

Maailman ruokajärjestelmän suurin mullistus tulevaisuudessa on se, että nykyiset viejät voivat muuttua tuojiksi. Nämä maat pystynevät ruokkimaan väestönsä ainakin lähitulevaisuudessa, mutta heijastusvaikutukset koko maailmaan ovat suuret: ruoan markkinahinnan nousua ennakoidaan yhä useammissa tutkimusraporteissa. Ruokaa ei yksinkertaisesti ehkä riitä markkinoille tarpeeksi. Mitä riippuvaisempia maailman köyhät ja nälkäiset ovat tuonnista, sitä nopeammin heidän tilanteensa voi heikentyä.

OMAVARAISUUS KOROSTUU TULEVAISUUDESSA
Satomäärien kasvattaminen ei auta, mikäli ruokajärjestelmä pysyy nykyisen kaltaisena. Nälkää vastaan voidaan kamppailla kestävästi vain torjumalla köyhyyttä ja edistämällä alueellista omavaraisuutta ympäri maailman. Suomen täytyy yhtäältä ajaa aktiivisesti sellaista kauppa- ja kehityspolitiikkaa, joka vahvistaa haavoittuvaisten alueiden ruokaturvaa – ei vain lisää ruokaa vaan myös kykyä tuottaa ruokaa, saada siitä työllisyyttä ja hyvinvointia ruoan hankkimiseen. Toisaalta Suomen täytyy varautua maailmaan, jossa emme voi odottaa hankkivamme maailmanmarkkinoita mitä tahansa milloin tahansa ja halvalla. Se edellyttää tuotannon monipuolistumista.

Omavaraisuuden korostaminen ei tarkoita maailmankaupan loppumista, mutta nykyinen ruokajärjestelmä syntyi suhteelliseen vakaisiin ilmasto-oloihin sekä runsaaseen fossiilisten polttoaineiden ja muiden resurssien kulutukseen. Sitä maailmaa ei enää ole.

ville-lahde-press_0

Ville Lähde

Kirjoittaja on itsenäisen BIOS-tutkimusyksikön tutkija, tietokirjailija ja tiedetoimittaja

YMPÄRISTÖDIALOGEJA: SYSTEEMINEN MUUTOS

Keskustelu jatkuu! Tervetuloa mukaan tilaisuuteemme:

Ympäristödialogeja: Systeeminen muutos

Keskiviikkona 27.9.2017 klo 16.30
Nessling Nest, Fredrikinkatu 20 A 10, Helsinki

Keskustelemassa ovat Kati Berninger Tyrsky-konsultoinnista, Ville Lähde BIOS-tutkimusyksiköstä ja Lauri Reuter VTT:lta. Keskustelua fasilitoi toimittaja ja yrittäjä Reetta Räty.

Paikkoja on rajattu määrä, varaa omasi ja ilmoittaudu mukaan keskustelemaan tai osallistu verkossa tunnisteella #ydialogeja.

Tilaisuuden järjestävät Ympäristötiedon foorumi, Nesslingin Säätiö ja Koneen Säätiö.