Säätiön perustajat
Tor Ragnar Nessling, suomalaisen autoteollisuuden uranuurtaja, syntyi Helsingissä 1901. Hän valmistui diplomi-insinööriksi vuonna 1924. Toimittuaan muutamissa autoalan yrityksissä hän tuli Oy Suomen Autoteollisuus Ab:n palvelukseen teknilliseksi johtajaksi vuonna 1931. Yhtiön toimitusjohtajana hän työskenteli vuodesta 1932 aina vuoteen 1970 ja yhtiön hallituksen puheenjohtajana vuodesta 1968 aina kuolemaansa saakka vuonna 1971. Vuosikymmenien ajan hän hallitsi enemmistöä yhtiön osakkeista. Tor Nesslingille myönnettiin vuorineuvoksen arvo vuonna 1962.
Vuorineuvos Tor Nesslingillä ja hänen vaimollaan Greta Maria (Maj) Nesslingillä (1901-1974) ei ollut lapsia. Molempien tahto oli, että heidän omaisuutensa oli käytettävä suomalaisen tieteen ja kulttuurin edistämiseen. Tor Nessling ei ehtinyt ennen kuolemaansa kirjallisessa muodossa määrätä nimeään kantavan säätiön perustamisesta. Allekirjoittaessaan Maj ja Tor Nesslingin Säätiön perustamisasiakirjan kesäkuussa 1972 rouva Maj Nessling toteutti puolisojen yhteisen tahdon. Oikeusministeriö vahvisti säätiön säännöt samana vuonna. Ensimmäisten toimintavuosiensa aikana säätiö ei jakanut tutkimusapurahoja, vaan keskittyi varojen kartuttamiseen. Joulukuussa 1975 jaettiin ensimmäiset apurahat.