Ohjeita apurahan saajalle, syksy 2010

Tutkimusmääräraha on myönnetty yksivuotisena. Mikäli hanke jatkuu useampivuotisena jatkohankkeena, on kullekin vuodelle haettava uutta apurahaa normaalissa järjestyksessä säätiön vuotuisen hakuajan puitteissa. Myöntökirjeessä ja E-NESSIssä näkyvä numerokoodaus tarkoittaa: rahoituskausi / hankkeen esitetty kokonaiskesto, esim. uusi yksivuotiseksi esitetty hanke 1/1, kolmivuotiseksi esitetyn jatkohankkeen toinen rahoituskausi 2/3.

Hankkeen hallinnointi E-Nessissä

Hakemukset joille on myönnetty rahoitus, löytyvät E-NESSIn pääsivulta kohdasta aktiivit hankkeet (tila: rahoitettu). Hankenumeroa klikkaamalla pääsee hankkeen pääsivulle, jonka yläreunasta löytyvät linkit hankehenkilöt ja maksatuspyynnöt.

Vastuullisen johtajan (VJ) ja stipendiaattien tietoja täytetään kohdassa hankehenkilöt. HUOM: Myös hankkeen vastuullisen johtajan henkilötiedot ja henkilötunnus tulee täyttää. Tilinumero täytetään vain, jos henkilölle esitetään maksettavaksi henkilökohtaista stipendiä. Tietoja voidaan päivittää siihen asti, kunnes maksatuspyyntölomakkeet on lähetetty. Tämän jälkeen henkilötietoja päivitetään E-NESSIn pääsivulta kohdasta omat tiedot (henkilötiedot). Muutokset päivittyvät uusiin hakemuksiin mutta eivät jo olemassa oleviin. Säätiö käyttää yhteydenotossa uusimpia saamiaan tietoja, joten niiden päivittäminen on tärkeätä. 

Aktiiviin hankkeeseen voidaan liittää stipendiaatti kahdella eri tavalla: (1) Stipendiaatille annetaan omat tunnukset hankkeeseen. Tällöin stipendiaatin tulee rekisteröityä E-NESSIn käyttäjäksi ja kohdassa liity hankkeeseen antaa VJ:lta saamansa hankenumero, täyttää omat tietonsa ja klikata lähetä liittymispyyntö. Tämän jälkeen VJ:n pääsivulle (hankkeen nimen alle) tulee ilmoitus hankkeella on henkilöitä odottamassa liittymisvahvistusta. VJ pääsee tämän linkin kautta vahvistaman liittymisen kohdan muokkaa kautta. Vahvistus on muistettava myös tallentaa. Tämän jälkeen stipendiaatti pääsee omilla tunnuksillaan hankkeeseen, jossa hänellä on oikeudet täyttää ja muokata omia tietojansa, täyttää stipendin maksatuspyyntöjä (VJ hyväksyy ne, eli stipendiaatti ei itse voi lähettää pyyntöjä) ja päästä katsomaan kaikkia muita hankkeen tietoja paitsi hankkeen mahdollisten muiden stipendiaattien tietoja. (2) VJ voi itse täyttää stipendiaatin tiedot. Tällöin stipendiaatti ei itse rekisteröidy eikä saa omia tunnuksia hankkeeseen. Kesken maksatuskauden voidaan lisätä stipendiaatteja E-NESSIin, mistä tulee kuitenkin erikseen sopia tutkimuspäällikön kanssa.

Maksatuspyyntösivulla esitetään yhteenveto myönnöistä ja pyynnöistä, ja sivun ylälaidassa ovat linkit sivuille maksatuspyyntölomake a (muu määräraha) ja b (stipendit; stipendiaateilla linkki vain lomakkeelle b). Lomakkeeseen a täytetään toimipaikan tai vastaavan tilinumero sekä tilinhaltija ja viestikentässä ilmoitetaan hankkeelle toimipaikassa mahdolllisesti annettu sisäinen projektinumero. Lomakkeeseen b E-NESSI ottaa stipendiaattien tilitiedot automaattisesti kohdasta hankehenkilöt. Lomakkeet tulee täyttää ja lähettää (maksatuspyyntösivulta klikkaamalla lähetä maksatuspyynnöt) 1.12.2010 mennessä. Lomakkeet tulee tarkistaa huolellisesti ennen lähettämistä, sillä lähettämisen jälkeen niitä ei voi enää muokata. Lähettämisen jälkeen maksatuspyyntötila muuttuu tilasta 'maksatuspyynnöt kesken' tilaan 'maksatuspyynnöt lähetetty', ja hankkeen pääsivulla linkki maksatuspyynnöt korvautuu linkillä maksatustiedot. Maksatustiedoista pääsee seuraamaan hankkeen rahaliikennettä. VJ näkee kaikki tiedot, stipendiaatit vain omat stipendinsä ja muun määrärahan. Apuraha maksetaan annetun aikataulun mukaisesti, ellei tutkimusvuoden kuluessa muuta sovita. Apurahan käyttösuunnitelmaan voidaan tarvittaessa tehdä muutoksia kesken maksatuskauden sopimalla asiasta erikseen kirjallisesti (mieluiten sähköpostitse) tutkimuspäällikön kanssa. Muutkin maksatustietojen muutokset (esim. tilinumeron vaihtuminen) tulee aina ilmoittaa toimistolle kirjallisesti.  

Apurahan maksatus

Apurahaan sisältyvät henkilökohtaiset stipendit maksetaan Säätiöstä suoraan kuukausittain saajan tilille. VJ ei saa maksaa henkilökohtaisia stipendejä käytössään olevista muista tutkimusmäärärahoista. Henkilökohtainen stipendi voidaan maksaa ainoastaan tutkimusryhmän VJ:lle tai muille tutkijoille, ei aputyövoimalle. Henkilökohtaista stipendiä ei makseta samanaikaisesti virasta tai toimesta palkkaa nauttivalle eikä vanhempainvapaalla tai asepalveluksessa olevalle tutkijalle. Henkilökohtaisen stipendin suuruus on 20 000 euroa vuodessa (1666,66 euroa/kk) väitöskirjantekijälle ja 23 000 euroa (1916,66 euroa/kk) post doc -tutkijalle. Stipendistä on maksettava apurahansaajan lakisääteiset vakuutusmaksut.

Tutkimusmäärärahan muun osan maksamista varten avataan tili yliopiston tai tutkimuslaitoksen taloustoimistoon aina kun se on mahdollista; muissa tapauksissa avataan erillinen, vain tutkimukselle tarkoitettu tili pankkiin. VJ:n tulee hyväksyä kaikki määrärahasta maksettavat laskut. Matkakuluvaroista ei voi maksaa matkapäivärahoja. Tutkimusmenoista pidetään kirjaa normaalin kirjanpitokäytännön mukaisesti. Jos rahaliikenteestä huolehtii yliopisto, tutkimuslaitos tai vastaava, ei erillinen kirjanpito ole tarpeen. VJ myös vastaa henkilökohtaisesti luvattomista käyttötarkoituksen muutoksista ja tilin ylityksistä.

Aputyövoimaksi nimitetään lähinnä tutkimusavustajia ja laborantteja. Tutkimusavustajiksi voidaan palkata esim. pro-gradu vaiheessa olevia opiskelijoita. VJ:n tulee huolehtia aputyövoimansa sosiaaliturva-, eläke- ja vakuutusmaksuista voimassaolevien määräysten mukaisesti. Aputyövoima ei ole työsuhteessa Säätiöön, vaan heidän työnantajansa on rahaliikenteen käytännön järjestelyistä riippuen joko tutkimuksen suorituspaikkana oleva yliopisto, tutkimuslaitos, konsulttiyritys tai VJ.

Raportointi

VJ:n tulee tutkimusvuotta seuraavan helmikuun loppuun mennessä raportoida hanke E-NESSIn kautta. Ohjeet raportoinnista löytyvät kotisivuilta kohdasta 'Apurahat' - 'Raportointi'. Huom: Raportista mahdollisesti ilmenevä ylijäämä palautuu Säätiölle, ellei tutkimuspäällikön kanssa ole kirjallisesti (mieluiten sähköpostitse) sovittu ylijäämän siirrosta seuraavalle vuodelle. Rahoitettujen tutkijoiden oletetaan pyydettäessä olevan valmiita esittelemään hankkeidensa tuloksia ympäristöalan päättäjille ja vaikuttajille suunnatuissa tilaisuuksissa.

Säätiön rahoituksella hankitut tarvikkeet, laitteet ja kirjallisuus jäävät suorituspaikan omistukseen ja hallintaan. Hankinnoissa noudatetaan kyseisen suorituspaikan hankintamenettelyä koskevia ohjeita. Tutkimuksesta valmistuvissa julkaisuissa, raporteissa, opinnäytetöissä jne. tulee mainita säätiön osuus tutkimuksen rahoittajana.

Apurahansaajan sosiaaliturva ja verotus

Apurahansaajat kuuluvat tietyin edellytyksin lakisääteisen eläke- ja työtapaturmaturvan sekä ryhmähenkivakuutusturvan piiriin. Lisäksi apurahansaajilla on oikeus ansiosidonnaiseen Mela-sairauspäivärahaan ja sairausvakuutuslain mukaisiin päivärahaetuuksiin. Apurahansaajien vakuutusturvaa hoitaa Maatalousyrittäjien eläkelaitos (Mela). Mikäli apuraha on myönnetty vähintään neljän kuukauden työskentelyyn ja apurahan määrä ylittää vähimmäisrajan (1 129,26 euroa vuonna 2010), apurahansaajan tulee ottaa vakuutus. Henkilökohtaisen apurahan saajan on itse haettava vakuutusta Melasta kolmen kuukauden kuluessa siitä, kun hän on aloittanut vakuutuksen ehdot täyttävällä apurahalla työskentelyn. Vakuutushakemus löytyy Melan internet-sivuilta osoitteesta www.mela.fi. Jos apuraha on myönnetty työryhmälle, VJ ilmoittaa ryhmän jäsenten tiedot Melaan työryhmän vetäjän ilmoituslomakkeella. Säätiö tekee Melalle ilmoituksen myöntämistään apurahoista.

Kunkin vuoden lopussa säätiö tekee verotusasetuksen mukaisen ilmoituksen maksetuista apurahoista Helsingin verovirastoon. Saajalleen apurahat ovat verovapaita valtion vuotuista taiteilija-apurahaa vastaavaan euromäärään saakka (18 702,60 euroa vuonna 2010). Verovapaan apurahan ylittävältäkään osalta Säätiö ei toimita ennakonpidätystä, vaan henkilökohtaisen stipendin saaja itse ilmoittaa apurahan verottajalle ja maksaa mahdollisen veron jälkikäteen. Vakuutusmaksuista ja muista kuluista on mahdollista tehdä verovähennyksiä.