Minä väitän: Lobbaaminen tarvitsee lisää läpinäkyvyyttä

Kirjoittanut: Ympäristödialogeja | helmikuu 2, 2018 | Kategoriassa: Blogi

Lobbaaminen, vaikuttamistyö, edunvalvonta. Rakkaalla lapsella on monta nimeä. Lobbaaminen on myös reippaita intohimoja herättävä aihe, jonka yksityiskohdista ei ole tarkkaa tietoa. Lobbaamisella on pitkään ollut Suomessa negatiivinen maine ja sitä on hyvin usein pidetty demokratian periaatteita vastaan sotivana toimintana, jossa erilaiset intressiryhmät pyrkivät vaikuttamaan poliittiseen päätöksentekoon edistääkseen omia etujaan. "Minä väitän, että lobbaamisen avoimuutta ja läpinäkyvyyttä lisäämällä päästäisiin eroon negatiivisista ennakkoluuloista ja aiheesta voitaisiin käydä perustellumpaa keskustelua", sanoo Tampereen yliopiston johtamiskorkeakoulun tutkimusjohtaja, Mika Skippari.

Huolimatta negatiivisesta maineestaan lobbaaminen on laillista toimintaa ja siitä on muodostunut elimellinen osa poliittisen päätöksenteon prosessia. Lobbaaminen on myös ammatillistunut ja sen ympärille on muodostunut uusia toimijoita. Kun aiemmin edunvalvonta oli keskitetty toimialojen keskusjärjestöille tai yritysten ylimmän johdon — käytännössä toimitusjohtajan käsiin, on nykyään lobbaaminen  monesti ulkoistettu poliittiseen vaikuttamiseen erikoistuneille viestintätoimistoille, jotka valvovat asiakkaidensa etuja. Samoin yrityskentässä kuvaan ovat astuneet yhteiskuntasuhdejohtajat, joiden laajaan tehtäväkenttään kuuluu yhteiskuntavastuun rinnalla myös yrityksen poliittinen edunvalvonta.

Olemassa oleva tutkimustieto lobbaamisen prosesseista ja käytänteistä on vahvasti keskittynyt vain muutamaan kontekstiin: Yhdysvaltoihin, Euroopan Unioniin ja Kiinaan. Huomion arvoista on, että kaikissa näissä konteksteissa lobbaamisella näyttäisi olevan omanlaisensa painopisteet. Yhdysvalloissa edunvalvonta on vahvasti keskittynyt vaalirahoituksen ympärille, kun taas Euroopan Unionissa pyritään ensi sijassa vaikuttamaan jakamalla informaatiota poliittisille päätöksentekijöille. Kiinassa vaikutustyön kannalta keskeisintä on muodostaa henkilökohtaiset suhteet ylimpiin poliittisiin päättäjiin ja tätä kautta saada äänensä kuuluville.

Suomea koskeva tutkimustieto on vielä melko vähäistä. Systemaattisen tiedon puuttuessa meillä on yksittäisiä tapaustutkimuksia ja historiallisia analyysejä suomalaisesta edunvalvonnasta. Tämän tiedon pohjalta voidaan todeta, että Suomessa yrityksen ja valtiovallan väliset suhteet ovat koko itsenäisyyden ajan olleet erittäin läheiset. Vaikuttamistyö on painottunut henkilökohtaisiin suhteisiin, mikä on ollut tyypillistä suhteellisen pienelle maalle, jossa keskeiset poliittisen ja talouden eliitin toimijat ovat tunteneet henkilökohtaisesti toisensa. Vaalirahoitustakin on käytetty reippaasti —toki tässä näyttäydytään harrastelijoina verrattuna Yhdysvaltoihin.

Mutta miksi meiltä puuttuu systemaattinen tutkimustieto? Eikö aihe ylipäätään ole akateemisesti kiinnostava vai ovatko tutkijat olleet laiskoja tarttumaan aiheeseen? Mielestäni keskeinen ongelma suomalaisessa lobbaamisen tutkimuksessa on ollut tutkimustiedon saatavuus. Laajamittaisia julkisia rekisteritietoja Yhdysvaltain tapaan ei ole olemassa tai tieto on epätarkkaa. Yritysten ja lobbausorganisaatioiden sisäisten prosessien tutkiminen haastattelumenetelmin on monesti osoittautunut hankalaksi. Lobbaamisesta ei uskalleta puhua avoimesti, mikä ehkä juontaa juurensa pinttyneisiin käsityksiin lobbaamisen heikosta imagosta.

Jotta suomalaisesta lobbaamisesta saataisiin kattavampi ja kokonaisvaltaisempi kuva, on sen läpinäkyvyyttä lisättävä. Läpinäkyvyys ei palvelisi pelkästään tutkijoita, vaan ennen kaikkea kansalaisia, joilla lisääntyneen tiedon avulla olisi paremmat edellytykset muodostaa näkökulmiaan lobbaamisesta. Tiedon lisäämisellä voitaisiin jopa hälventää aikaisempia epäluuloja lobbaamista vastaan. Orastavia askeleita tähän suuntaan on toki otettukin. Vaalirahoituksesta on alettu kerätä julkista dataa. Samoin harkinnassa on parhaillaan lobbarirekisterin perustaminen.

Toki on olemassa se mahdollisuus, että tieto lisää tuskaa ja sen lisäämisellä voi olla yllättäviäkin vaikutuksia. Tästä esimerkkinä on Yhdysvallat, jossa tietoa lobbauksesta on jo vuosikymmeniä ollut julkisesti runsaasti saatavilla. Sieltä saadut tutkimustulokset antavat viitteitä, että yritykset tapaavat jäljitellä toistensa poliittisen vaikuttamisen tapoja. Lisäksi tutkimukset osoittavat, että kerran vaalirahoitusta antanut yritys todennäköisesti antaa sitä myös jatkossa, ja enenevissä määrin. Vaarana voi olla, että läpinäkyvyys ruokkii yrityksiä ja intressiryhmiä lisäämään lobbaamiseen käytettäviä resursseja. Huolimatta tästä mahdollisesta kehityskulusta uskon, että lobbaamisen avoimuuden ja läpinäkyvyyden lisäämisellä tulisi kuitenkin olemaan enemmän positiivisia kuin negatiivisia vaikutuksia suomalaiseen yhteiskuntaan.

Kirjoittaja: Mika Skippari, tutkimusjohtaja, Tampereen yliopiston johtamiskorkeakoulu

Mika Skippari
yd_silta_musta_vaaka

KESKUSTELU JATKUU! Tervetuloa mukaan tilaisuuteemme, jossa neljä keskustelijaa puhuvat lobbaamisesta osana ympäristönsuojeluun liittyvää päätöksentekoa!

YMPÄRISTÖDIALOGEJA: LOBBAUS YMPÄRISTÖÖN LIITTYVÄSSÄ PÄÄTÖKSENTEOSSA

Tiistaina 13.2.2018 klo 16.30-18.00
Nessling Nest, Fredrikinkatu 20 A 10, Helsinki

Keskustelemassa ovat europarlamentaarikko Sirpa Pietikäinen, pääsihteeri Liisa Rohweder WWF Suomesta, tutkimusjohtaja Mika Skippari Tampereen yliopistosta sekä metsäjohtaja Tomi Salo Metsäteollisuus ry:stä. Keskustelua fasilitoi Helsingin Sanomien uutispäällikkö Tuomas Peltomäki.

Paikkoja on rajattu määrä, varaa omasi ja ilmoittaudu mukaan keskustelemaan tai osallistu verkossa tunnisteella #ydialogeja. Tilaisuudesta tallennetaan podcast, joka löytyy Ympäristötiedon foorumin soundcloudista

Tilaisuuden järjestävät Ympäristötiedon foorumi, Nesslingin Säätiö ja Koneen Säätiö. 

Tilaa uutiskirjeemme

Tilaamalla uutiskirjeemme pysyt ajantasalla ja saat uusimmat artikkelit suoraan sähköpostiisi.